perjantai 31. tammikuuta 2020

Tammikuu 1,1% plussalle

Ensimmäinen kuukausi uutta vuosikymmentä on takana ja sen myötä salkku paisui prosentilla. Alkukuusta kehitys näytti tätä vielä huomattavasti paremmalta, mutta loppukuun koronaepidemian myötä suurin nousu taittui. Nousun myötä tavoite lähestyi 2 kuukaudella ja on laskennallisesti enää 5 vuoden päässä.

Koronaepidemia lienee vasta aluillaan ja pahoin pelkään markkinoiden vielä aliarvioineen sen vaikutuksen ja olen aika pessimistinen seuraavien parin kuukauden kurssikehityksen osalta. Uskon tautitilanteen pahentuvan ainakin tuonne huhti-toukokuulle saakka ja mikäli epidemia nykyisestä kovasti laajenee, niin vaikutus voi markkinoille olla melkoisen negatiivinen.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Vuosikatsaus 2019: 700k rikki

Joulukuu toi mukanaan 2,7% tuoton salkkuun ja symbolinen 700k€ raja ylittyi. Edellisen tasaluvun ylyttyessa ennakoin rajan ylittyvän vuodenvaihteessa 2019-2020, jos vaan markkinakehitys jatkuu ennallaan. Tosin en tähän aikanaan jaksanut uskoa. Tässä kohtaa tasainen kehitys tarkoittaisi seuraavan tasaluvun ylittymistä alkuvuodesta 2021, mutta tuonne asti en suotuisaa markkinakehitystä usko enää riittävän. Tosin viimeksikin markkina yllätti iloisesti. Kertyneestä 100 000 eurosta noin 22 000e on uutta pääomaa ja loppu tuottoa. Vahva kehitys toi laskennallista maalia lähemmäs 7 kuukautta kuukauden aikana, josta osin on kiittäminen tekemiäni lisäsijoituksia.

Aiemmat rajapyykit ovat ylittyneet:

600 000€: 8/2018
500 000€: 2/2017
400 000€: 11/2015
300 000€: 9/2014
200 000€: 2/2013
100 000€: 2011

Q4:n tuotto oli huima yltäen lähes 9%:in.

Q4:n topit ja flopit

Topit (+5%)

  • Revenio (+35,6%)
  • Europe Small Cap (+12,9%)
  • Nordea (+12,1%) <- myin sitten melkein pohjilta valta osan ja sen jälkeen on noustu
  • Emerging Markets (+9,9%)
  • Sampo (+7,8%)
  • Seligson kehittyvät (+7,5%)
  • USA (+7%)
  • Europe (+6,9%)
  • Berkshire Hathaway (+6,5%)


Flopit (-5%)

  • Ei ole :)

Vuoden aikana kokonaisvarallisuuteni kasvoi peräti 165 000€. Asunnon nettoarvo kasvoi lainan lyhennyttyä 170 000€:on ja muun omaisuuden arvioin säilyneen 20 000€ arvoisena. Kokonaisarvoksi tulee siis noin 890 000€, joka on aikalailla tarkkaan miljoona dollaria päivän kurssilla. Sijoitussalkun arvo kasvoi vuoden aikana noin 153 000€, josta uusia sijoituksia oli vajaat 17 000€ eli jäin tavoittelemastani 18 000€ lisäyksestä salkkuun. 1 500€ keskimääräinen sijoitus tuntuu sopivalta tavoitteelta, joten sillä jatketaan ensi vuosikin. Salkussa on käteistä tällä hetkellä noin 10% ja sille olisi tarkoitus sopivat sijoituskohteet etsiä alkuvuoden aikana.

Kohti toivottavasti yhtä hyvää sijoitusvuotta!