keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Marraskuu 4,7% plussalle, jälleen ATH

Kuukaudesta muodostui sijoitusrintamalla erinomainen. Salkku tuotti kokonaisuutena 4,7% ja tämän myötä lopullinen tavoite tuli peräti 6kk aiempaa lähemmäksi. Euroina tämä tarkoittaa salkun osalta yli 20 000€ kuukausinousua, joka itselleni on melkoisen iloinen yllätys. Varsinkin suorat osakesijoitukset nousivat melkoisesti, mutta kaikki salkun osa-alueet olivat tässä kuussa plussalla. Pari samanlaista kuukautta ja uusi satatuhatluku olisi täällä, mutta tällaista tuottoa ei tulevilta kuukausilta uskalla odottaa. Mielenkiinnolla odotan mitä loppuvuosi markkinoilla tuo tullessaan ja miten reilun kuukauden päästä uusi sijoitusvuosi alkaa.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Lokakuu prosentin plussalle ja salkku jälleen ATH

Lokakuu on taputeltu ja salkku päätyi prosentin kuukauden aikana plussalle. Tuotto jakaantui tällä kertaa aika tasaisesti kaikkien salkun komponenttien välille, joten siinä mielessä kuukausi oli hieman tasapaksu. Pienet lisäsijoitukset ja positiivinen markkinakehitys toivat taloudellista riippumattomuutta laskennallisesti jälleen 2 kuukautta lähemmäs, joten tähän on aikaa laskennallisesti enää tasan 10 vuotta.

Vuodenvaihde tuo mukanaan hieman ylimääräisiä kuluja ja tämän vuoksi joudun lisäsijoituksia hieman loppuvuoden aikana näillä näkymin rajoittamaan. Katsotaan kuitenkin, jos jostain aina jokunen euro löytyisi ja salkkukin kuitenkin osansa saisi. Välillä pitää rahoista kuitenkin myös nauttia...

tiistai 18. lokakuuta 2016

Vincit ulos salkusta

Kuten viimeisimmässä kuukausikatsauksessa kerroin, niin osallistuin Vincitin antiin. Annin suosio oli kuitenkin sen verran suuri, että saamani osakemäärä oli salkun kokonaisuuden osalta kokolailla merkityksetön. Osakkeen noustua mukavasti ensimmäisenä päivänään markkinoilla, päätin realisoida osakkeet, kun en markkinahintaan niitä ollut valmis enää lisää hankkimaan. Tästä muutaman viikon rahojen sitomisesta tuli palkkioksi muutamia satasia.

Osallistuitteko muut antiin? Teittekö millaisia ratkaisuja osakkeidenne kanssa leikkurin oltua melkoinen?

lauantai 1. lokakuuta 2016

Syyskuu 0,8% miinukselle, Q3 5% plussalle

Kolmas neljännes takana ja neljännes sujui mukavasti tuoden 5% arvonnousun. Syyskuu puolestaan jäi 0,8% miinukselle johtuen suorien osakesijoitusten heikosta kehityksestä. Kvanttipuolen sijoitukset ovat kokolailla nollilla edelleen, joten niiden menestykseen ei vielä voi kantaa ottaa. Myös salkun ydin ja rahastot päätyivät kuukauden osalta aikalailla 0-tulokseen. Kehityksestä johtuen karkasi taloudellinen riippumattomuus laskennallisesti yhden kuukauden kauemmaksi.

Osallistuin neljänneksen aikana pienehköllä summalla Vincitin antiin, mutta annin tulos ei vielä ole selvillä, niin en tätä ole luvuissa millään tavoin huomioinut. Arvioin yhtiön hinnoittelun kohtuulliseksi ja näen merkinnän riskin kohtalaisen pienenä, kun yhtiöllä oli valmiina merkintäsitoumus merkittävään osaan annista institutionaalisilta sijoittajilta.

Q3:n kaikki yli 5%:n muutokset olivat positiiviseen suuntaan ja näin pitkää Top-listaa en vielä miltään neljännekseltä muista kirjoittaneeni. Kaikkiaan 14 erillistä sijoituskohdetta nousi näljänneksen aikana yli 5%. Miellyttävintä oli huomata Sanoman jatkaneen hyvää kehitystään ja nousseen yli 60% Q3:n aikana. Myös Capmanin, Nordean ja Revenion kehitykset ovat miellyttävää luettavaa.

Topit (+5%)

  • Sanoma 61,5%
  • Capman 21,2%
  • Nordea 17%
  • Revenio 14,6%
  • YIT 11,2%
  • Citycon 10,7% (osinko ei huomioitu)
  • Apetit 9,7%
  • Seligson Kehittyvät 8,8%
  • Europe Small Cap 8,4%
  • Sampo 8,4%
  • Emerging Markets 8,1%
  • HCP Quant 8,0%
  • Japan 7,9%
  • Seligson Brands 5,4%

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Elokuu 2,5% plussalle ja jälleen uusi ATH-lukema

Elokuussa sijoitusmarkkinat jatkoivat oman salkkuni osalta melkoista nousua ja tuottoa kertyi 2,5%. Tuoton taustalta löytyvät jälleen suorat osakesijoitukset (4,0%) ja rahastosijoitukset (2,7%), kun taas indeksoitu ydin ei noussut kuin prosentin. Tällaisen kehityksen jatkuessa alkaisi puolen miljoonan ylittyminen häämöttää jo horisontissa, mutta en kuitenkaan usko tämän kaltaisen nousun jatkumiseen, vaan ennemminkin osakemarkkinoiden laskuun ainakin joinain kuukausina loppuvuoden aikana.

Ensimmäisistä kvanttisijoituksista on nyt reilu kuukausi ja tässä vaiheessa sijoitukset ovat aavistuksen plussalla, mutta kaikki kulut huomioiden vielä aavistuksen miinuksella. Katsotaan mitä tulevat kuukaudet tuovat näiden osalta tullessaan.

Lomarahojen ja muiden ylimääräisten tulojen ansiosta pystyin kasvattamaan salkkuani reiluilla lisäsijoituksilla ja nämä yhdistettynä mainioon markkinakehitykseen toivat taloudellisen riippumattomuuden laskennallisesti jälleen 5 kuukautta aiempaa lähemmäs. Vuoden 18 000€ lisäsijoitustavoite alkaa lähestyä jo tässä vaiheessa vuotta, joten toivon sen pystyväni ylittämään ainakin joillain tuhansilla euroilla.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuu 3,3% plussalle ja salkku ATH-lukemissa

Heinäkuun nousukehitys nosti salkun tukevasti yli 400 000€ tasaluvun ja samalla paukkui ATH-luku seurannoissa. Aiempi huippu kuiden vaihteessa marraskuun lopussa ja se oli yli 8 000€ alempana. Salkku on jo sen kokoinen, että tällainen kuukausikehitys näkyy jo melkoisena euromääränä.

Salkun mousun taustalta löytyy suurimpina selittäjinä rahastosijoitukset ja hajautettu ETF-ydin, jotka kasvattivat kuukaudessa arvoaan 4,9% ja 6,1%. Tein myös ensimmäiset kvanttipohjaiset sijoitukset kuukauden aikana, mutta niiden osalta ei vielä mainittavaa kehitystä ole, sillä tuon salkun osio vastaa näin lyhyen ajan jälkeen lähes eurolleen sinne siirrettyä euromäärää.

Melkoisen nousun myötä taloudellinen riippumattomuus lähestyi laskennallisesti 5 kuukautta ja 7% reaalikasvulla riippumattomuuteen on matkaa enää 10 vuotta ja 6 kuukautta.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kvanttia salkkuun?

Olen jo hetken aikaa miettinyt lisämaustetta salkkuun ja olen tutkinut kvantitatiivisen sijoittamisen tarjoamia vaihtoehtoja. Uskon markkinoiden kohtalaiseen tehokkuuteen, mutta uskon myös ajoittaisiin väärinhinnoitteluihin, joita kvantitatiivisesti on tarkoitus päästä hyödyntämään.

Peruslaiskana, ja osin myös kiireisenä, päädyin kuitenkin valmiisiin kvantitatiiviseen analyysipalveluun, joka tarjoaa kuukausittain valmiita sijoitusideoita eri markkinoille. Tarkoitukseni on rakentaa jonkinlainen osa salkusta tämän palvelun pohjalta ja tulen raportoimaan kyseisen salkun toteuman erikseen.

Palvelusta aiheutuu jonkin verran kuluja ja lisäksi tämä lisää välityspalkkioihin kuluvaa summaa jonkin verran, mutta toivon kokonaisuuden päätyvän vähintäänkin markkinatuottoon.

Ulkomaisten sijoitusten kulujen karsimiseksi laitoin Lynxille tilihakemuksen vetämään, kun Nordnetin palkkiorakenne ei ulkomaansijoitusten osalta ole oikein kilpailukykyinen.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kesäkuussa torjuntavoitto, Q2 4,2% plussalle

Kesäkuu päättyi omaksi yllätyksekseni lähes 0-tulokseen salkun jäädessä 0,4% miinukselle. Brexit-äänestyksen myötä tilanne markkinoilla näytti synkältä ja markkinoiden toipumisnopeus yllätti ainakin minut. Osaltaan salkun menestykseen vaikuttaa sen mittaaminen euroissa, jonka arvo on kuukauden aikana laskenut. Osakesalkustani valtaosa on Euroopan ulkopuolella, painoittuen USA:n markkinoille, jonne olen sijoittanut hieman yli puolet salkusta. Euroopan osuus salkussa on noin 30 prosenttia ja kehittyvien markkinoiden reilut 10%. Lisäksi olen sijoittanut Japaniin reilut 5% salkun arvosta.

Q2 päätyi osaltani mukavasti 4,2% plussalle, johon suurin tekijä oli suorien osakesijoitusten arvonnousu. H1 puolestaan jää vielä 1% miinukselle, vaikka euroissa salkku lisäsijoitusten vuoksi jo vuodenvaihteen arvon ylittääkin. Salkun kokonaisarvo on jälleen 400 000€ kynnyksellä kuun vaihteessa, mutta alkanut kuu kertoo päästäänkö sen yläpuolelle pysyvämmin, sillä tämän päivän arvo tuon merkkipaalun näyttää ylittävän.

Q2 Topit ja Flopit koostuvat kumpainenkin 4 sijoituksesta. Miinuspuolella yhdistävänä tekijänä kahdelta kärkipään sijoitukselta löytyy Brexitin tuoma epävarmuus pankkitoimintaan ja plussapuolelta taas sekä YIT että Fortum sisältävät kasan Venäjäriskiä.

Topit (+5%)

  • YIT (29,8%), osinkoa ei huomiotu
  • Sanoma (22,1%), osinkoa ei huomioitu
  • Fortum (8,0%)
  • Capman (7,6%)


Flopit (-5%)

  • Sampo (-12,5%), osinkoa ei huomioitu
  • Nordea (-10,9%)
  • Apetit (-7,8%), osinkoa ei huomioitu
  • Citycon (-7,7%), osinkoa ei huomioitu

torstai 23. kesäkuuta 2016

Stockalle kenkää, Berkshirea tilalle

Kyllästyin Stockan elpymisen odotteluun ja näkymien ollessa edelleen melkoisen hämärät, päätin poistaa sijoituksen salkusta reilusti tappiolla. Samaan aikaan Okmeticin ostotarjous meni maaliin ja rahat kilahtivat tilille. Vaihdoin molemmat sijoitukset Berkshiren osakkeisiin, joista onkin tullut salkun selkeästi suurin sijoitus.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Toukokuu 1,8% plussalle

Mukava nousuvire jatkui toukokuussa ja 400 000€ raja lähestyi jälleen. Salkku kehittyi kaikilla osa-alueilla positivivisesti kuukauden aikana ja tein pienet lisäsijoitukset Seligsonin Brändirahastoon ja kehittyville markkinoille. Inflaatio kuukausitasollakin kääntyi jälleen hieman selkeämmin plussalle, mutta tästä huolimatta taloudellinen riippumattomuus lähestyi taas 3 kuukaudella eli on nyt laskennallisesti 10 vuoden ja 10 kuukauden päässä. Näin kesän kynnyksellä markkinoilla turbulenssia riittänee Brexitin ratkeamista odoteltaessa ja Kreikastakin jälleen on uusia lainaleikkausvaatimuksia kuulunut, mutta näistä huolimatta on salkun päällä tarkoitus visusti istua.

torstai 5. toukokuuta 2016

Osingot 2016

Osingot viime vuodelta ovat selvillä ja näyttäisi siltä, että 6 yhtiötä nostaa osinkoaan (viime vuonna 8), kun 2 (viime vuonna 3) leikkaa osinkoaan. Kävin lisäksi mielenkiinnosta läpi miten yhtiöt muuttivat osingonmaksuaan edellisvuoden muutokseen nähden. Ilokseni huomasin yhtiöistä peräti 5 nostaneen molempina vuosina, kun osingon nostajista sen laskijoiksi päätyi 2 yhtiötä. Kevään viimeiset osingot kilahtavatr tilille ensi viikolla ja kunhan Okmeticin lunastushinta vielä liittyy seuraan, niin on aika suorittaa lisäostoksia salkkuun.

Nostajasta ennalleen: Atria

Nostaminen jatkui: Capman, Elisa, Okmetic, Revenio, Sampo

Nostajasta laskuun: Fortum, Sanoma

Laskijasta nostajaksi: YIT

Laskijasta ennalleen: Apetit

Osake 2015 2016
Atria 0,40 € 0,40 €
Capman 0,06 € 0,07 €
Citycon 0,15 € 0,15 €*
Elisa 1,32 € 1,40 €
Fortum 1,30 € 1,10 €
YIT 0,18 € 0,22 €
Apetit 0,70 € 0,70 €
Okmetic 0,15 € 0,65 €
Revenio 0,45 € 0,70 €
Sampo 1,95 € 2,15 €
Sanoma 0,20 € 0,10 €
Stockmann 0,00 € 0,00 €
*maksaa osinkoa vuosineljänneksittäin. Odotan säilyvän kokonaisuuden ennallaan.

edit: värikoodit kohdilleen

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Huhtikuu 1,3% plussalle

Huhtikuun arkipäivät ovat takana ja sen myötä salkku kasvoi 1,3% kuukauden aikana. Kuun viimeisen päivän ruma kehitys sai aikaan sen, että indeksisalkku painui kuukauden osalta miinukselle tehden seuraa rahastosijoituksille. Salkun kehityksen pelastivat suorat osakesijoitukset, joiden arvo nousi kuukauden aikana 3,3%. Todellinen lopputulos on vielä aavistuksen parempi, sillä ainakin Atrian osinko jo irtosi, mutta sen maksupäivä on vasta toukokuun puolella.

Kuukauden aikana en lisäsijoituksia salkkuun tehnyt, mutta lähiviikkoina on jälleen salkkua tarkoitus kasvattaa. Lisäksi Okmeticin lunastuksen myötä on kohtalainen summa sijoitettavaa tulossa salkkuun tarjolle. Kuukauden kehityksen myötä on taloudellinen riippumattomuus laskennallisesti kuukauden aiempaa lähempänä.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Maaliskuu 1,6% plussalle, Q1 pakkaselle

edit: korjattu kvartaalit kohtalleen.

Maaliskuu päätyi lopulta hieman plussalle salkun jokaisen sekmentin kasvatettua hieman arvoaan ja lisäsijoitusten myötä. Tämän myötä taloudellinen riippumattomuus Kokonaisuuten alkuvuosi jäi kuitenkin tappiolle, kun helmi-maaliskuun nousu ei riittänyt tammikuun laskua kuittaamaan. Q1 tulos oli kokonaisuutena -3,3% ja salkun arvo on nyt vuodenvaihteeseen verrattuna lähes 20 000€ alempana.

Odotan mielenkiintoisen markkinakehityksen jatkuvan, mutta ainakin Q2 alkoi mukavasti Okmetecin päätyessä näillä näkymin kiinalaisomistukseen, jonka myöttä sijoitus hävinnee omasta salkustani.

Q1 topit ja flopit:

Topit (+5%)

  • Sanoma (+10,0%)
  • Stockmann (+8,6%)
  • Apetit (+6,3%)



Flopit (-5%)

  • Revenio (-17,5%, osinkoa ei huomioitu)
  • Nordea (-16,7%, osinkoa ei huomioitu)
  • Sampo (-11,2%)
  • Japan (-10,0%)
  • HCP Quant (-10,0%)
  • Capman (-8,0%, osinkoa ei huomioitu)
  • Europe (-7,7%)
  • Citycon (-7,5%, osinkoa ei huomioitu)
  • Europe Small Cap (-6,2%)

torstai 3. maaliskuuta 2016

Helmikuu nollille

Helmikuu oli sijoitussalkussa kaksijakoinen. Kuun alussa markkinat jatkoivat laskuaan, mutta loppupuoliskolla nousu kuroi laskun umpeen ja tuloksena käytännössä nollatulos. Tämä yhdistettynä pieneen lisäsijoitukseen ja negatiiviseen inflaatioon toi taloudellista riippumattomuutta laskennallisesti kuukaudella lähemmäs. Sijoitussuunnitelmaan ei muutoksia ole tässä kohtaa suunnitteilla ja lähes kuukausittaiset lisäsijoitukset jatkuvat.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Tammikuussa takkiin 4,8%

Kiireet ovat hidastaneet kuukausikatsauksen kirjoittamista, mutta lopulta löysin aikaa salkun läpikäyntiin. Murheellinen markkinakehitys valtasi salkun tammikuussa ja salkun arvo valahti 4,8%. Tämän myötä taloudellinen riippumattomuus pakeni 5 kuukautta kauemmaksi.

Markkinakehitys on jatkunut mollivoittoisena helmikuun alun ja eilen bongasin jostain kirjoitettuna Helsingin pörssin valahtaneen virallisesti laskutrendiin, kun edellisistä huipuista on tultu alas 20%. Ei tässä auta kuin jatkaa säännöllisiä sijoituksia suunitelman mukaan laskeviin kursseihin, sillä eiköhän markkina jälleen jossain kohtaa käänny ja uudet sijoitukset sitä myötä käänny voitolle.

torstai 21. tammikuuta 2016

Salkku tyhjäksi?

Negatiivinen markkinatunnelma tuo väkisinkin mieleen salkun keventämisen ja markkinoiden ajoittamisen. Miten paljon alemmalla arvostustasolla markkinoille pitäisi palata, jotta tämä kannattaisi?

Muutama oletus laskuharjoituksen pohjaksi:

  • salkku voitolla 50%
  • myyntivoittovero 30%
  • salkku on tarkoitus realisoida, kun nykyarvostus on tuplaantunut

Jos 100 000€ arvoisen salkun myisi nyt pois, jäisi tästä nettona 85 000€.

Pitämällä salkku nykyisen arvon tuplaantumiseen asti, olisi nettosumma 155 000€.

Jos markkinoille palattaisiin samalla arvostustasolla kuin nyt, olisi salkun bruttoarvo markkinan tuplaannuttua 170 000€, josta nettona saisi 144 500€ eli reilut 10 000€ katoaisi "korkoa korolle" -ilmiön myötä.

Palaamalla markkinoille 8,12% matalammalla arvostuksella, saadaan 85 000€ ostaa 1,088 kertainen arvopaperisalkku verrattuna lähtötilanteeseen. Kun markkina on tuplaantunut, tulee tämän arvoksi: 1,088*85 000€*2=184 960€. Tästä voittoa on 184 960€-85 000€ = 99 960€ ja veroa siten maksettavana 29 988€, jolloin nettoarvoksi saadaan 154 972€.

Mikäli uskoisin markkinoiden tippuvan vähintään 10% ja palaisin markkinoille tällöin, olisi salkun tyhjentäminen näillä oletuksilla hieman voitollista verrattuna salkun päällä istumiseen.

Jos salkku olisi reilusti suurempi ja verokanta lähestyisi 34%, niin markkinoiden pitäisi tippua reilut 11% ennen kuin veivaaminen kannattaisi salkulla, jossa kertynyttä voittoa on puolet salkun arvosta.

Omassa salkussa tuottoa on reilu kolmannes, mutta taidan siitä huolimatta tyytyä toistaiseksi salkun päällä istumaan, sillä en omiin ennustajantaitoihini luota niin paljon, että uskoisin markkinoille riittävästi alempaa palaavani.

torstai 7. tammikuuta 2016

Vuosikatsaus 2015

Vuosi 2015 tuli päätökseensä ja salkun kokonaisarvo valahti jälleen 400 000€ alapuolelle. Viime päivien kehitys on kasvattanut matkaa tasalukuun, mutta nyt on aika katsoa mennyttä vuotta. Joulukuussa salkun arvo laski 3,4% ja tämän myötä taloudellinen riippumattomuus karkasi 3 kuukautta kauemmas, kun lisäsin kuun aikana hieman pääomia salkkuun.

Vuoden aikana salkku tuotti mainio 18,6%. Pääomia lisäsin salkkuun vuoden aikana 33 200€, joten kokonaisuutena salkku turposi vuoden aikana noin 75 500€. Vuoden yllättävän suurta sijoitusmäärää selittää osaltaan saamani odottamaton kohtalainen rahasumma, jonka siirsin kokonaisuutena salkkuun. Alkaneen vuoden aikana toivon kartuttavani salkun sijoitettua pääomaa vähintään 1 500€ kuukaudessa eli minimissään 18 000€ edestä. Markkinakehitys on alkanut hyvin negatiivisissa merkeissä ja uskon vuoristoratamaisen kehityksen jatkuvan tänä vuonna, kun maailmantalouden epävarmuus ei ole olennaisesti vähentynyt.

Kokonaisuutena Q4 sujui näemmä huomattavasti paremmin kuin mielikuvani oli, sillä Top-osasto on selkäesti Floppi-puolta pidempi.

Q4 Topit ja Flopit:

Top (+5%)

  • Revenio (+24%)
  • Sanoma (+18,5%)
  • Atria (+16,2%)
  • Elisa (+15,1%)
  • Seligson Brands (+11,4%)
  • USA (+11,1%)
  • Japan (+10,5%)
  • Citycon (+9,1%)
  • Europe Small (+9%)
  • Sampo (+8,6%)
  • YIT (+7,2%)
  • Europe (+6%)
  • Fortum (+5,2%)
Flopit (-5%)
  • Stockmann (-10,2%)
  • Apetit (-6%)
Vuoden vaihtuessa on hyvä tarkastella myös kokonaisvarallisuutta. Sijoitusvarallisuuden lisäksi omaisuutta on kertynyt asunnon muodossa (nettoarvo 112 000€), jonka lisäksi arvioin muun omaisuuteni arvoksi noin 20 000€. Tämän myötä 2015 lopussa omaisuuteni nettoarvo (vähentämättä piilevää verovelkaa) on noin 525 000€.