lauantai 1. lokakuuta 2016

Syyskuu 0,8% miinukselle, Q3 5% plussalle

Kolmas neljännes takana ja neljännes sujui mukavasti tuoden 5% arvonnousun. Syyskuu puolestaan jäi 0,8% miinukselle johtuen suorien osakesijoitusten heikosta kehityksestä. Kvanttipuolen sijoitukset ovat kokolailla nollilla edelleen, joten niiden menestykseen ei vielä voi kantaa ottaa. Myös salkun ydin ja rahastot päätyivät kuukauden osalta aikalailla 0-tulokseen. Kehityksestä johtuen karkasi taloudellinen riippumattomuus laskennallisesti yhden kuukauden kauemmaksi.

Osallistuin neljänneksen aikana pienehköllä summalla Vincitin antiin, mutta annin tulos ei vielä ole selvillä, niin en tätä ole luvuissa millään tavoin huomioinut. Arvioin yhtiön hinnoittelun kohtuulliseksi ja näen merkinnän riskin kohtalaisen pienenä, kun yhtiöllä oli valmiina merkintäsitoumus merkittävään osaan annista institutionaalisilta sijoittajilta.

Q3:n kaikki yli 5%:n muutokset olivat positiiviseen suuntaan ja näin pitkää Top-listaa en vielä miltään neljännekseltä muista kirjoittaneeni. Kaikkiaan 14 erillistä sijoituskohdetta nousi näljänneksen aikana yli 5%. Miellyttävintä oli huomata Sanoman jatkaneen hyvää kehitystään ja nousseen yli 60% Q3:n aikana. Myös Capmanin, Nordean ja Revenion kehitykset ovat miellyttävää luettavaa.

Topit (+5%)

  • Sanoma 61,5%
  • Capman 21,2%
  • Nordea 17%
  • Revenio 14,6%
  • YIT 11,2%
  • Citycon 10,7% (osinko ei huomioitu)
  • Apetit 9,7%
  • Seligson Kehittyvät 8,8%
  • Europe Small Cap 8,4%
  • Sampo 8,4%
  • Emerging Markets 8,1%
  • HCP Quant 8,0%
  • Japan 7,9%
  • Seligson Brands 5,4%

2 kommenttia:

  1. Aika kova kuukausi sinulla, onnittelut! Olitko sinäkin Vincitin Helsingin tilaisuudessa?

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Kuukausi tosiaan jäi hieman miinukselle, mutta vuosineljännes oli huikea. En tilaisuuteen ehtinyt, joten päädyin materiaaleihin vain itsekseni tutustumaan.

    VastaaPoista