Lokakuun alakulo salkussa vaihtui marraskuussa melkoiseen iloitteluun ja salkun arvo päätyi peräti 5% plussalle. Tästä kehityksestä on kiittäminen erityisesti USA:n kehitystä, jonne sijoittava ETF nousi kuukaudessa lähes 9% ja Berkshirekin tuki nousua yli 6% kehityksellä. Niin suorat osakesijoitukset kuin indeksoitu ydin tuottivat yli 5% kuukaudessa, kun taas rahastosijoitukset jäivät vajaan 2% tuottoon. Salkun arvo nousi kuukauden aikana 10 päivänä ja laski 8 päivänä.
Onko palkasta säästämällä ja sijoittamalla mahdollista jäädä ennenaikaisesti eläkkeelle?
sunnuntai 1. joulukuuta 2024
perjantai 1. marraskuuta 2024
Lokakuu 1,5% pakkaselle
Lokakuun koleus iski salkkuun ja se päätyi 1,5% pakkaselle. Kuun alkupuoliskolla kehitys oli vielä positiivista ja parhaimmillaan salkku oli reilun prosentin plussalla ja loppukuun aikana tästä lasketeltiin alas liki 3%. Erityisesti suorat osakesijoitukset rasittivat salkun kehitystä ja varsinkin Revenion yli 15% lasku kuun aikana näkyy kokonaiskehityksessä. Salkku menetti kuun aikana arvoa 12 päivänä, kun positiivista tuottoa kertyi 11 päivänä.
Markkinoilla nähtäneen USA:n vaalien myötä ensi viikolla heiluntaa, mutta en usko lopputuloksen lopulta hirveästi markkinoihin vaikuttavan, kun ensijärkytyksestä on toivuttu
perjantai 4. lokakuuta 2024
Syyskuu nollille
Syyskuu alkoi salkussa mollivoittoisella kehityksellä ja salkku oli pahimmillaan 3% tappiolla kuun puolivälissä. Kuun lopun vahva kehitys nosti salkun lopulta nollatulokseen. Salkun päätymistä nollille on kiittäminen plussalle päätyneitä indeksi- ja rahastosijoituksia, kun taas suorat osakesijoitukset jäivät kuun aikana pakkaselle. Nousupäiviä salkkuun kertyi kuun aikana 11 ja tappiolle salkku jäi 9 päivänä.
Markkinatilanne on jälleen hermostunut ja kiristynyt tilanne Lähi-Idässä voi tuoda omat yllätyksensä pörssiin.
Sijoitustavoitteen täyttyminen osui sopivasti lähes samaan ajankohtaan, kun siirryin osa-aikaiseksi työntekijäksi ja pääsenkin lähikuukausina kertomaan tähän liittyvistä havainnoista.
lauantai 31. elokuuta 2024
Elokuu 3% plussalle, 1,3me rikki ja tavoite saavutettu
Elokuussa pörssit muistuttivat vuoristorataa ja alkukuun markkinapaniikin pohjasta kuun loppuun nousua kertyi lähes 9%. Kuukausi kokonaisuutena oli hyvin nousujohteinen ja salkku nousikin kuun aikana 20 päivänä ja laski vain 5 päivänä. Rankimpina laskupäivinä salkun arvo heikkeni noin 3% päivässä ja parhaina nousupäivinä nousua kertyi vain noin puolet tästä. Tämä onkin markkinoille tyypillistä, että laskut ovat nousuja voimakkaampia.
Vuoristorata asettui kuun lopussa 3% plussalle ja tämän myötä täyttyi niin uusi tasaluku kuin asetettu laskennallinen tavoite. Tavoite oli kuukausi sitten 1 kuukauden päässä ja nousun myötä se ohitettiin laskennallisesti 3 kuukaudelle. Alkuperäinen sijoitustavoitteeni on edennyt tavoitetta nopeammin olenkin sitä edellä reilut 6 vuotta.
Viimeisimpään 100 000€ kertymiseen aikaa kului vain 5 kuukautta ja se muodostuu lähes täysin sijoitusten tuotosta.
Salkun aiemmat tasaluvut ylittyivät:
1 200 000€: 3/2024
1 100 000€: 1/2024
1 000 000€: 8/2021
900 000€: 7/2021
800 000€: 2/2021
700 000€: 12/2019
600 000€: 8/2018
500 000€: 2/2017
400 000€: 11/2015
300 000€: 9/2014
200 000€: 2/2013
100 000€: 2011
torstai 1. elokuuta 2024
Heinäkuu 2,4% plussalle
Heinäkuu oli salkussa tuoton osalta erinomainen ja salkku päätyi 2,4% plussalle. Erityisesti suorat osakesijoitukset kehittyivät suosiollisesti ja niiden arvo nousi kuukaudessa yli 4%. Suurimmat tekijät tässä olivat Berkshiren yli 8% nousu ja Lifelinen yli 15% nousu. Indeksoitu ydin pääsi vaivoin plussalle ja rahastosijoitukset puolestaan jäivät miinukselle.
Inflaatio jäi kuukausitasolla jälleen lievästi miinukselle ja yhdistettynä salkun rivakkaan nousuun lähestyi laskennallinen tavoite peräti 4 kuukaudella jääden enää 1 kuukauden päähän. Prosentuaalisesti tämä tarkoittaa noin 1% salkun arvosta, joten parhaimmillaan jo pari suotuisaa päivää sijoitusmarkkinoilla voisi salkun arvon nostaa yli tavoitetason.
lauantai 29. kesäkuuta 2024
Kesäkuu 1,5% plussalle
Kesäkuun lukuja läpikäydessäni huomasin jättäneeni viime kuisen rahansiirron säästötililtä arvo-osuustilille kirjaamatta ja tämän vuoksi viime kuukauden raportoitu tuotto oli prosentin suurempi kuin se todellisuudessa oli eli tuotto jäi 2,2%:in ja laskennallinen tavoite 7 kuukauden päähän. Kesäkuussa salkku jatkoi nousussa 1,5% edestä tuoton muodostuessa pääosin Euroopan ulkopuolisista sijoituksista, kun puolestaan eurooppalaiset sijoitukset pääosin jäivät miinukselle. Vuoden alkupuolisko on ollut tuottoisa ja salkku on vuodenvaihteesta tuottanut jo reilut 12%.
Indeksoitu ydin ja rahastosijoitukset muodostivat valtaosan kuukauden tuotosta ja suorat osakesijoitukset jäivät vain vaivoin plussalle. Inflaation painuttua kuukausitasolla miinukselle, toi salkun nousu laskennallista tavoitetta jälleen 2 kuukautta lähemmäs ja se enää 5 kuukauden päässä eli laskennallisesti tavoite olisi täyttymässä jo kuluvan vuoden aikana.
lauantai 1. kesäkuuta 2024
Toukokuu 3,2% plussalle
Myötätuuli jatkui salkussa toukokuussa ja salkku päätyi 3,2% plussalle. Kuun aikana käytiin reilu prosentti korkeammallakin, mutta tämäkin tulos on erinomainen. Rahastosijoitukset jäivät kuukauden aikana lähes nollille, mutta indeksoitu ydin ja suorat osakesijoitukset kirittivät salkun reilusti plussalle. Erityisesti kiittäminen tuotosta on Reveniota (+7,3% kuukaudessa) ja Berkshireä (+4,5%) suorista sijoituksista ja indeksipuolella eurooppalaisia small cap -osakkeita (+5,5%).
Suotuisa kehitys toi laskennallista tavoitetta peräti 5 kuukautta lähemmäksi ja se on enää 6 kuukauden päässä. Nousupäiviä salkkuun mahtui kuukaudessa 16 ja laskupäiviä 7.
torstai 2. toukokuuta 2024
Huhtikuu 1,4% miinukselle
Huhtikuusta muodostui vuoden ensimmäinen tappiollinen kuukausi ja sijoitukset laskivat 1,4%. Sekä suorat että indeksoidut sijoitukset menettivät arvoaan, kun taas rahastosijoitukset jäivät hieman plussalle. Erityisesti Berkshire laski kuukauden aikana vastaten isosta osasta negatiivista kehitystä.
Laskupäivät kuukauden aikana olivat jyrkempiä kuin nousupäivät, joten vaikka molempia osui salkkuun kuukauden aikana 9, niin salkun kehitys jäi selkeästi miinukselle. Inflaation jäätyä kuukausitasolla lievästi miinukselle, karkasi laskennallinen tavoite vain 2 kuukaudella ja on nyt 11 kuukauden päässä.
perjantai 29. maaliskuuta 2024
Maaliskuu 2,3% plussalle ja 1,2me rikki
Positiivinen markkinavire jatkui maaliskuussa ja salkku päätyi 2,3% plussalle. Erityisesti indeksisijoitukset tuottivat kuukauden aikana mainiosti päätyen 3,7% plussalle. Positiivisessa markkinavireessä muutkin osiot päätyivät hienosti plussalle. Maaliskuussa salkkuun nousupäiviä osui 12, laskupäivien lukumäärän jäädessä tästä puoleen.
Salkun kehitys toi laskennallista tavoitetta 3 kuukautta lähemmäs enää 9 kuukauden päähän. Tavoite oli laskennallisesti yhtä kaukana tasan 2 vuotta sitten, mutta inflaatio ja heikompi markkinakehitys veivät välissä tavoitteen kauimmillaan peräti 29 kuukauden päähän.
Markkinoiden mainio kehitys alkuvuoden aikana on kasvattanut salkkua jälleen seuraavan 100 000€ rajapyykin ylitse. Tämä summa muodostui lähes täysin markkinatuotosta ja siihen tarvittiin aikaa vain vajaat 3 kuukautta.
Salkun aiemmat tasaluvut ylittyivät:
1 100 000€: 1/2024
1 000 000€: 8/2021
900 000€: 7/2021
800 000€: 2/2021
700 000€: 12/2019
600 000€: 8/2018
500 000€: 2/2017
400 000€: 11/2015
300 000€: 9/2014
200 000€: 2/2013
100 000€: 2011
lauantai 2. maaliskuuta 2024
Helmikuu 3,5% plussalle
Markkinoiden nousukiito jatkui helmikuussa 3,5% edestä tarkoittaen jälleen uutta ATH-lukemaa. Samalla laskennallinen tavoite lähestyi peräti 4 kuukaudella ja on enää vuoden päässä. Salkun noususta suurin osa selittyi suorien osakesijoitusten yli 4% nousulla, mutta muutkin osa-alueet päätyivät reilusti plussalle.
Markkinoiden positiivista virettä kuvaa hyvin se, että kuukaudelle mahtui vain 5 negatiivisen arvonmuutoksen päivää, kun positiivisia päiviä oli peräti 11. Päivien summa ja pörssipäivät eivät välttämättä täsmää, kun tallennan salkun arvon vain päiviltä, jolloin sen arvo on muuttunut vähintään 1 000e.
Mikäli positiivinen markkinakehitys jatkuu, niin seuraava tasaluku salkussa ylittyy jo lähiaikoina.
torstai 1. helmikuuta 2024
Tammikuu 3,8% plussalle
Tammikuuralli jylläsi salkussa ja nosti salkun arvoa peräti 3,8% tarkoittaen jälleen ATH-lukemaa. Voimakas nousu toi laskennallista tavoitetta peräti 6 kuukautta lähemmäs enää vuoden ja 4 kuukauden päähän.
Salkun kaikki osa-alueet nousivat kuukauden aikana mukavasti, mutta erityisesti suorien osakesijoitusten nousu yli 7% näkyy salkun kehityksessä. Tallennan salkun kehityksen aina päiviltä, joina arvonmuutos ylittää 1000€ ja näistä päivistä nousuun kuukauden aikana päätyi peräti 13, kun laskupäiviä oli vain 6. Ennen kuun viimeistä päivää salkussa oli peräkkäin peräti 9 plusmerkkistä päivää.
lauantai 20. tammikuuta 2024
Vuosi 2023 paketissa ja 1,1m€ rikki
Vuodenvaihteen kiireiden myötä vuosikatsaus on hieman myöhässä totutusta. Joulukuun 2,3% tuoton myötä koko vuoden tuotoksi muodostui 7,4%. Kokonaisuudessaan salkun arvo kasvoi lisäsijoitusten myötä 9% ja laskennallinen tavoite lähestyi 8 kuukaudella vuoden ja 10 kuukauden päähän inflaation viedessä tavoitetta kauemmaksi. Lisäsijoituksia tein vuoden aikana reilut 16 000€ ja kokonaisuutena salkun arvo kasvoi hieman yli 90 000€.
Vuositasolla kokonaisvarallisuuteni kasvoi noin 106 000€. Asunnon nettoarvo nousi noin 162 000€ lainan lyhennyttyä ja muun omaisuuteni arvioin säilyneen vuoden takaisessa noin 50 000€ tasolla. Tämän myötä kokonaisvarallisuuteni on noin 1 303 000€.
Tammikuun alun suotuisan markkinakehityksen myötä salkkuni arvo saavutti seuraavan tasaluvun eli 1,1m€. Tämän 100 000€ kertymiseen meni 2 vuotta ja 5 kuukautta ja siitä uusien sijoitusten osuus oli lähes 60%.
Sijoitusmarkkinoilla odotan heilunnan jatkuvan globaalien kriisien eskaloituessa ja laantuessa niin Ukrainassa, Punaisella Merellä kuin Taiwanin suunnalla. Talous on yllättänyt minut vahvuudellaan, mutta odotan edelleen pientä hidastumista ennen seuraavaa noususykliä
Salkun aiemmat tasaluvut ylittyivät:
1 000 000€: 8/2021
900 000€: 7/2021
800 000€: 2/2021
700 000€: 12/2019
600 000€: 8/2018
500 000€: 2/2017
400 000€: 11/2015
300 000€: 9/2014
200 000€: 2/2013
100 000€: 2011