Viimein sain yhden osakkeen poistettua salkusta ja ovi kävi Norvestian kohdalla. En näe yhtiöllä juuri lisäarvoa omassa salkussa tällä hetkellä ja Inderesin mukaan keskimääräistä suurempi alennus salkun markkina-arvoon oli yhtiöstä hävinnyt, joten mielestäni oli hyvä kohta myydä osake. Sain osakkeesta aika tarkkaan hankintahinnan verran euroja, joten voittoa jäi parien osinkojen verran.
Lisäsin samalla hieman pääomia salkkuun ja sijoitin varoja lisää sekä Berkshire Hathawayhin ja Revenioon. Berkshire on mielestäni menestynyt sijoituksissaan edelleen mitä mainioimmin ja en näe syytä miksi tämä ei jatkuisi myös tulevaisuudessa. Reveniota suunnittelin lisääväni jo huomattavasti aiemmin, joka jälkiviisaana olisi ollut hyvä ratkaisu. Uskon kuitenkin edelleen yhtiön kasvutarinaan silmänpainemittauksessa ja mikäli yhtiö lisäksi onnistuu divestoimaan muut toimialansa, niin näen merkittävää arvonnousuvaraa yhtiön osakkeessa edelleen.
Onko palkasta säästämällä ja sijoittamalla mahdollista jäädä ennenaikaisesti eläkkeelle?
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
torstai 3. lokakuuta 2013
Q3:lta mukava tulos
Salkun arvo kasvoi Q3:n aikana noin 22 000€, josta uutta pääomaa oli 9 000€. Kvartaalin alun pääomalle laskettu tuotto lisätty pääoma vähennettynä muodostui kelvolliseksi ollen 6,2%. Tuottoa syntyi salkussa lähes kauttaaltaan, sillä ainoastaan Berkshire Hathaway (-1,1%) jäi neljänneksellä euroissa mitattuna lievästi miinukselle.
Neljänneksen aikana nähtiin huimia nousuja Revenion (+45,7%) johtamana. Mukavan kurssinousun lisäksi yhtiö maksoi myös pääomanpalautuksen. Toinen tuhti nousija oli Atria (+25,2%). Yli 10 % nousu nähtiin myös seuraavilta sijoituskohteilta: Europe Small Cap -ETF (+12,4%), Capman (+11,9%), Elisa (+17,6%), Fortum (+15,6%), Apetit (+14,7%), Stockmann (+10,6%) ja Okmetic (13,0%)
Onnistuin lisäämään salkkuun pääomia mukavat 9 000€ ja lisäksi realisoin osan rahamarkkinasijoituksista ja siirsin rahat osakemarkkinoille. Vuoden viimeisen neljänneksen aikana uskon myös pystyväni tekemään jonkinlaisia lisäsijoituksia.
Sivupalkin yhteenveto ei jostain syystä suostunut päivittymään, jotenlisäsin sen tiedot tähän viestiin, kunnes saan ne oikealle paikalleen:

Tavoite 2014 lopussa: |
237 747€
|
Tilanne 30.9.2013: |
235 837€
|
Matkaa tavoitteeseen: |
1 910€
|
Lainaa: |
-12 311€
|
Matkaa tavoitteeseen: |
14 221€
|
Tavoite 2013 lopussa: |
210 616€
|
Tilanne 30.9.2013: |
235 837€
|
Tavoite ohitettu: |
25 221€
|
Lainaa: |
-12 311€
|
Tavoite ohitettu: |
12 911€
|
maanantai 23. syyskuuta 2013
YITtiä salkkuun
Salkkuun oli kertynyt hieman käteistä, jotka terästettynä siirrolla rahamarkkinarahastosta vaihtuivat YIT:n osakkeiksi. YIT on mielestäni jakautumisensa jälkeen entistä mielenkiintoisempi yhtiö ja toivon yhtiöstä pitkäaikaista sijoitusta salkkuuni.
Samassa yhteydessä lunastin lähes kaikki rahamarkkinarahastosijoitukseni ja lisäsin YIT:stä yli jääneet rahat Seligsonin Brand- ja kehittyvien markkinoiden -rahastoihin.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Tappiolla myymisen vaikeus
Kävin jo Q1:n päätteeksi salkkuani läpi miettien luopumista muutamista osakkeista. Tuolloin päädyin siihen, että salkusta pois joutaisivat Capmanin osakkeet, sillä yhtiötä on mielestäni liian vaikea arvioida piensijoittajana. Pidän yhtiön liiketoiminnasta ja näen sillä mahdollisuuksia menestyä sen parissa, mutta yhtiön kannattavuutta on mielestäni hyvin hankalaa arvioida johtuen liiketoiminnan luonteesta. Lisäksi tarkoitukseni on miettiä uudelleen Apetitin, Elisan ja Sanoman paikkaa salkussa.
Miksi en sitten ole myynyt Capmanin osakkeita? Varmaankin yksi suurimmista syistä on tappiolla myymisen vaikeus. Myydessään tappiolla, joutuu tunnustamaan väärän valinnan sijoituskohteeksi, koska tappioiden realisoituessa, ei sijoitus enää voi nousta hankintahintaansa. Tämä ei ole kuitenkaan järkevä tapa ajatella, sillä ainoastaan tulevalla kehityksellä on merkitystä ja osakkeiden hankintahinta on vain "uponnut kustannus", jonka ei tulisi päätöksiin vaikuttaa kuin korkeintaan verotuksellisia asioita pohdittaessa.
Tavoitteenani on nyt loppuvuoden aikana arvioida salkkuni sisältöä uudelleen ja pyrin vähentämään yksittäisten yhtiöiden lukumäärän alle kymmeneen nykyisestä kolmestatoista viimeistään Q1/2014 aikana.
Strategisesti osakkeita hankkiessa tulisikin asettaa tavoitehinta osakkeen myynnille sekä arvon laskiessa että noustessa, jotta tappiot eivät pääse nousemaan liian suuriksi ja toisaalta, jotta mahdollinen yliarvostus realisoituisi voittoina. Arvonnousun yhteydessä on mielestäni kuitenkin syytä arvioida uudelleen myös osakkeen potentiaalia, sillä voittavaa hevosta ei turhaan kannata laittaa teuraaksi, mikäli näkymät ovat edelleen valoisat.

perjantai 30. elokuuta 2013
Nyt myös Twitterissä
Lyhyitä päivityksiä blogin aihepiiristä luvassa nyt myös twitterissä: https://twitter.com/Elakesijoittaja
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Kesäisiä lisäsijoituksia
Vihdoin ja viimein jäi tilille hieman ylimääräistä, kun aiemmin kaavailemani lisäpääoma toisaalta saapui tilille. Tämän rahan tilalle salkkuun päätyi lisäsiivu Berkshire Hathawayta ja Seligsonin brandirahastoa sekä kehittyvien markkinoiden rahastoa. Ainakin omassa salkussa kehittyvät markkinat ovat kehittyneet muihin verrattuna hieman alavireisesti ja halusin niiden painoa hieman nostaa. Muutoin näen USA:n markkinat Eurooppaa houkuttelevampina, joten lisäsijoituksen vahvasti USA-riippuvaiseen rahastoon ja yhtiöön tukevat omaa näkemystäni.
Parin laskukuukauden jälkeen markkinat kääntyivät jälleen mukavaan nousuun ja vuoden lopun tavoite ylittyi jo nyt. Prosentuaalisesti tavoite on kuitenkin vielä niin lähellä, että sen alittuminen ei kovin merkittävää markkinaturbulenssia vaadi.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Q2 vaivoin plussalle
Vuosi on puolivälissä ja toinen neljännes päätyi omassa salkussa vaivoin plussalle. Salkun kehitys oli oikein mukavaa neljänneksen alkupuolella, mutta nousu kuittaantui lähes kokonaan markkinahermoilun myötä sen jälkipuoliskolla. Neljänneksen aikana salkun nousun aikaansaivat suorat osakesijoitukset (+4,7%), kun taas ydin laski 0,7% ja rahastosijoitukset laskivat 3,4%. Kokonaiskehitys jäi plussalle vaivaiset 0,9% johtuen ytimen suuresta osuudesta kokonaissalkussa.
Ytimessä yksittäisten sijoitusten arvonmuutokset olivat emerging markets -etf:ä lukuunottamatta melko pieniä. Kehittyvien markkinoiden etf menetti neljänneksen aikana arvostaan 10%. Sama kehityssuunta näkyi myös muissa rahastosijoituksissa, joissa Seligsonin kehittyvien markkinoiden rahasto menetti arvostaan reilut 13%.
Suorissa osakesijoituksissa suurimmat vaikuttajat neljänneksen onnistumiseen olivat tuottopuolella Capman noin 10% tuotolla, Citycon noin 12% tuotolla, Elisa noin 10% tuotolla, Apetit noin 12% tuotolla, Revenio noin 8% tuotolla ja Berkshire Hathaway noin 6% tuotolla . Suurimmat tappiota suorissa sijoituksissa toivat Atria noin 5% ja Sanoma noin 10% negatiivisilla tuotoilla. Muista suorista sijoituksista S-ryhmän osuusmaksun korkoja kilahti tilille 131€ vastaten 10% vuosituottoa sijoitetulle pääomalle.
Neljänneksen aikana en lisää pääomaa salkkuun saanut lisättyä lainkaan, mutta osingoista on hieman jäänyt tilille rahaa ja sille on kesän myötä tarkoitus löytää sopiva sijoituskohde. Harkitsen myös rahamarkkinasijoituksista osan siirtämistä osakesijoituksiin. Lisäksi tarkoituksenani on saada kuluvan neljänneksen aikana tehtyä kohtuullisia lisäsijoituksia salkkuun.

lauantai 30. maaliskuuta 2013
Q1:llä roimaa nousua
Sijoitusmarkkina on hellinyt salkkua vuoden ensimmäisellä neljänneksellä saaden salkun arvon kasvamaan uuteen huippuunsa. Salkun arvo kasvoi kolmen kuukauden aikana lähes kolmanneksella, josta tuoton osuus oli noin 16 000€ ja pääoman lisäyksen ansiota lähes 40 000€, missä on huomioituna pieni sijoituslaina.
Salkun ydin tuotti kolmessa kuukaudessa erittäin kiitettävät 10 %, mistä kiittäminen kuuluu erityisesti USA-ETF:lle(+14,9%) ja Japani-ETF:lle (+14,5). Kehittyvien markkinoiden ETF:ä (0,5%) lukuunottamatta muutkin ETF:t tuottivat mukavasti: Eurooppa 5,5% ja pienet eurooppalaiset 8,7%.
Rahastosijoitusten kehitystä on hieman vaikeampi arvioida vuosineljännestasolla johtuen merkittävistä lisäsijoituksista, mutta varsinkin Seligsonin brandirahaston osuuden arvo kasvoi huimat 15,3% ja kehittyvien markkinoiden osuuden arvo kasvoi myös 3,6%.
Suorat osakesijoitukset kehittyivät puolestaan hyvin vaihtelevasti. Suurimmat ilon aiheet herättävät Revenio 168% ja Berkshire Hathaway 21% tuotoillaan vuosineljänneksen aikana. Keskimäärin osakkeiden kehitystä seurannassa painaa hieman osinkojen irtoaminen valtaosasta osakkeita, kun vielä yhtään osinkoeuroa ei tilille saakka ole ehtinyt.
Käyn seuraavassa lyhyesti läpi yksittäiden osakkeiden arvon kehitystä:
Atrian osakkeen hinta nousi 6,2% huolimatta nousseista huolista Venäjän liiketoiminnan positiivisen kehityksen katkeamisesta. Osake jää salkkuun vielä toistaiseksi ja lisäsin osaketta hieman vuosineljänneksen aikana.
Capman jatkoi huonoa kehitystään menettämällä arvostaan 5,9%. Yhtiö uudisti hallitustaan rajulla kädellä ja jään vielä hetkeksi seuraamaan saako yhtiö liiketoimintansa jälleen kunnolla kannattavaksi. Osakkeesta luopuminen on kuitenkin harkinnassa, sillä liiketoiminnan kehitystä on mielestäni liian vaikea arvioida piensijoittajana.
Cityconin osakkeen hinta laski pörssissä 13,2% vuosineljänneksen aikana johtuen osakeannin myötä kasvaneesta osakemäärästä sekä maksetusta osingosta ja pääomanpalautuksesta. Uskon yhtiön kasvutarinaan ja arvon nousuun jatkossa, joten osake säilyy salkussa. Osakemäärä salkussa kasvoi annin myötä.
Elisan osakkeen hinta laski pörssissä 13,4% johtuen pitkälti irronneesta osingosta. Sijoituksen säilyminen salkussa on pohdinnassa, sillä yhtiö ei kasva käytännössä lainkaan ja datapohjaisen viestinnän lisääntyminen tulee aiheuttamaan yhtiön ansaintalogiikalle merkittäviä haasteita. Lisäksi varsinkin matkapuhelinliittymäpuolella kilpailu Suomen markkinassa on tiukkaa ja omasta näkökulmasta kilpailijat näyttävät julkaisevan Elisaa houkuttelevampia ratkaisuja.
Fortum kasvatti arvoaan 11,1% windfall-veron uhan pienennyttyä. Yhtiö säilyy näillä näkymin salkussa vakaana osingonmaksajana ja Venäjän kasvutarinan innoittamina.
Lännen Tehtaiden arvo kasvoi 8,5%. Yhtiö säilyy salkussa Sucros-kiistan ratkeamiseen saakka, jolloin tulen arvioimaan yhtiön aseman salkussa uudelleen.
Norvestian arvo laski 5% johtuen suurelta osin irronneesta osingosta. Osake säilyy salkussa toistaiseksi.
Revenio yli tuplasi osakkeen arvon 168% nousulla sijoittajien innostuttua Icaren tarinasta. Osake säilyy toistaiseksi salkussa ja harkitsen osinkorahojen sijoittamista yhtiöön.
Sampo kasvatti arvoaan 23% ja säilyy luottohevosena salkussa vahvana kandidaattina lisäsijoituksiin.
Sanoman arvo laski neljänneksen aikana vain 3,8% huolimatta rajusta tulosvaroituksesta. Tulen arvioimaan osakkeen paikkaa salkussa uudelleen jossain vaiheessa.
Stockmannin arvo laski 10% myynnin onnettoman kehityksen siivittämänä. Yhtiön arvoon kehittyy mahdollisesti hetkellinen piikki, mikäli yhtiö myy Pietarin tavaratalonsa. Tämän tapahtuessa tulen arvioimaan osakkeen kohtalon uudelleen.
Berkshire Hathaway nousi 23% ja lisäsin sijoituksiani osakkeeseen. Yhtiö tulee jatkossakin säilymään salkussa ja harkitsen lisäsijoituksia yhtiöön.
Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen salkkuni kehitykseen Q1:n aikana. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että nykyisen laajuinen hajauttaminen eri yhtiöihin ei palvele tarkoitustaan, vaan tarkoitukseni on harventaa yhtiöiden lukumäärä salkussa nykyisestä 13 yhtiöstä noin puoleen.

torstai 28. helmikuuta 2013
Pieni sijoituslaina käyttöön
Nostin jokin aika takaperin pienehkön lainan tarkoituksenani maksaa sillä eräitä kuluja, jotka eivät ole vieläkään realisoituneet. Johtuen ajan kulumisesta ja erilaisista muista rahatarpeista, on laina osin kulunut toisiin kohteisiin ja osin siirtynyt sijoituskäyttöön. Tämän vuoksi lisään blogini seurantaan pienehkön lainaerän.
Lisäyshetkellä tämä tulee laskemaan salkun nettoarvoa hieman, sillä salkun arvoon lisäämäni osuus on pienempi kuin lainan jäljelläoleva saldo, johtuen lainan osittaisesta käyttämisestä muihin kohteisiin. Lyhennän lainaa kuitenkin melko rivakasti, joten negatiivinen vaikutus tulee nollautumaan noin vuoden kuluessa.

torstai 21. helmikuuta 2013
Vuoden 2013 osinkotuotot
Atrian päivän tulosjulkaisun jälkeen ovat kaikki osinkoesitykset tälle vuodelle selvillä. Pahimman osinkopettymyksen aiheutti Capman ehdottamalla nollaosinkoa odotetun 7 sentin sijaan. Lisäksi oma arvioni Norvestian osingosta osoittautui reilusti ylimitoitetuksi. Näiden lisäksi muut osuivat lähelle ennusteita, joskin Sammon ja Sanoman osinkoesitykset olivat iloisia yllätyksiä. Hankin erän lisää Atriaa ennen tulosjulkaisua ja tämän myötä brutto-osinkojen määrä on noin 2 600 € tänä vuonna eli osinko-odotukset alittuivat lopulta noin 400 € edestä. Yhtiöistä 6 ylitti osinko-odotukset, 4 alitti odotukset ja 2 päätyi juuri ennustettuun osinkoesitykseen.
Osake | Odotettu osinko | Hallituksen esitys |
---|---|---|
Atria | 0,21 € | 0,22 € |
Capman | 0,07 € | 0,00 € |
Citycon | 0,15 € | 0,15 € |
Elisa | 1,33 € | 1,30 € |
Fortum | 0,98 € | 1,00 € |
Norvestia | 0,50 € | 0,30 € |
Lännen Tehtaat | 0,88 € | 0,90 € |
Okmetic | 0,23 € | 0,25 € |
Revenio | 0,02 € | 0,02 € |
Sampo | 1,27 € | 1,35 € |
Sanoma | 0,54 € | 0,60 € |
Stockmann | 0,61 € | 0,60 € |
lauantai 2. helmikuuta 2013
Tulevia tavoitteita
Lauantaipäivän ratoksi pyörittelin hieman lukuja taulukkolaskentaohjelmassa ja kävin läpi erilaisten tuotto-odotusten ja pääomalisäysten vaikutusta saavutettavaan pääomaan. Nykyisellä 7% vuotuisella tuottotavoitteella ja 1000 € kuukausittaisella pääomalisäyksellä seuraavat virstanpylväät pääomalle ovat:
200 000 € pääoman ylittyminen kuluvan vuoden aikana
Neljännesmiljoona on kasassa 2015 vuoden aikana
300 000 € vuonna 2017
400 000 € vuonna 2019
Puoli miljoonaa vuonna 2022
Miljoona vuonna 2030
Mikäli sijoituksille saisi tuottoa 9% vuodessa, täyttyisivät nämä tavoitteet seuraavasti:

300 000 € vuonna 2016
400 000 € vuonna 2018
Puoli miljoonaa vuonna 2020
Miljoona vuonna 2027
Mikäli tuplaisin sijoitetun pääoman kuukausittain 2000 € tasolle ja tuotto säilyisi 7%:
Neljännesmiljoona on kasassa 2014 vuoden aikana
300 000 € vuonna 2015
400 000 € vuonna 2018
Puoli miljoonaa vuonna 2019
Miljoona vuonna 2026
Mikäli onnistuisin sekä kasvattamaan tuottoa 9% tasolle että tuplaamaan kuukausittaiset sijoitukset:

400 000 € vuonna 2017
Puoli miljoonaa vuonna 2019
Miljoona vuonna 2024
Tarkastelin näiden euromäärien kuukausittaisia (vuoden tuotto/12) tuottoa ennen ja jälkeen verojen ja sain seuraavanlaisia tuloksia:
Ennen veroja:
Verojen jälkeen (oletettu 32 % veroaste):
Laskelmista nähdään verotuksen tekevän melkoisen kolon tuottoihin, mikäli koko tuotosta joutuu pääomatuloveroa maksamaan. Käytännössä asia ei ole näin yksiselitteinen, mikäli osa tuotosta tuloutuu sijoituksia realisoimalla, jolloin joko hankintahinta tai hankintahintaolettama pienentää verorasitusta ja osinkojen osalta ainakin vielä veroaste on matalampi.

Summa | 5% | 7% | 9% |
---|---|---|---|
200 000 | 833 € | 1 167 € | 1 500 € |
250 000 | 1 042 € | 1 458 € | 1 875 € |
300 000 | 1 250 € | 1 750 € | 2 250 € |
400 000 | 1 667 € | 2 333 € | 3 000 € |
500 000 | 2 083 € | 2 917 € | 3 750 € |
1 000 000 | 4 167 € | 5 833 € | 7 500 € |
Verojen jälkeen (oletettu 32 % veroaste):
Summa | 5% | 7% | 9% |
---|---|---|---|
200 000 | 567 € | 793 € | 1 020 € |
250 000 | 708 € | 992 € | 1 275 € |
300 000 | 850 € | 1 190 € | 1 530 € |
400 000 | 1 133 € | 1 587 € | 2 040 € |
500 000 | 1 417 € | 1 983 € | 2 550 € |
1 000 000 | 2 833 € | 3 967 € | 5 100 € |
Laskelmista nähdään verotuksen tekevän melkoisen kolon tuottoihin, mikäli koko tuotosta joutuu pääomatuloveroa maksamaan. Käytännössä asia ei ole näin yksiselitteinen, mikäli osa tuotosta tuloutuu sijoituksia realisoimalla, jolloin joko hankintahinta tai hankintahintaolettama pienentää verorasitusta ja osinkojen osalta ainakin vielä veroaste on matalampi.
perjantai 1. helmikuuta 2013
Miljoona kasassa
Ensimmäinen miljoona on nyt kasassa, tosin markkoina. Tammikuun aikana salkkuun lisäämäni pääoma nosti salkun arvon reilusti yli miljoonan "mummon". Loppuvuoden aikana pitäisi tavoitteen mukaan ylittyä 200 000 € raja, jonka myötä miljoonasta olisi jo viidennes kasassa.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan sijoitusten arvon kehitystä. Lisäsijoituksien osalta tilin saldo näyttää tällä hetkellä lupaavalta, joten ainakin alkuvuoden osalta lisäsijoitustavoitteen tulisi olla saavutettavissa. Palaan tähän tarkemmin vuosineljänneksen päättyessä.

torstai 31. tammikuuta 2013
Täytettä salkkuun
Salkku sai uutta täytettä uudesta yhtiöstä, Okmeticista, ja lisäksi salkkuun päätyi lisäsiivu Berkshireä. Nyt on salkkuun tullut kertasumma tukevasti kiinni sijoituksissa ja uusien sijoitusten tahti tulee jälleen rauhoittumaan.
Päädyin sijoittamaan Berkshire Hathawayhin Walmartin sijaan, koska yhtiön salkusta löytyy tuhti siivu Walmarttia ja yhdestä yhtiöstä saatavat vuosineljänneksittäiset osingot jäisivät helposti lojumaan pankkiiriliikkeen tilille summan ollessa melko pieni.
Okmetic vaikuttaa pärjänneen hyvin alalla haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Markkinatilanteen on veikkailtu parantuvan ensi vuonna, jolloin yhtiön tuloksentekokyvyn tulisi parantua nykyisestä. Jään mielenkiinnolla odottamaan yhtiön tulevaa kehitystä.

maanantai 28. tammikuuta 2013
Lisäsijoituksia Seligsonin rahastoihin
Sain hieman lisäpääomia sijoitettavaksi ja allokoin näistä osan Seligsonin Global Brands -rahastoon ja osan heidän Kehittyvien markkinoiden rahastoonsa. Loppuosa uudesta pääomasta tulee näillä näkymin suuntautumaan Yhdysvaltojen markkinoille. Suunnitelmissani on lisätä sijoituksia Berhshire Hathawayhin ja lisätä uutena yhtiönä Walmarttia salkkuun Nordnetin toimeksiantopalkkiotarjouksen innoittamana.
tiistai 22. tammikuuta 2013
Osinkokautta odotellessa
Arvopaperi julkaisi konsensusennusteet listayhtiöiden osingoista, jonka pohjalta odotan seuraavanlaisia osinkoja salkkuyhtiöiltä. Norvestian osalta en ennustetta löytänyt, joten yhtiön osinko-odotus perustuu omaan arviooni.
Mikäli osingot toteutuisivat odotuksieni mukaisesti, olisi salkun osinkotuotto bruttomääräisesti vajaa 2700 €, mikä päivän kurssitasoon suhteutettuna tarkoittaisi 5,1% osinkotuottoa ja hankintahintaan 5,2% osinkotuottoa. Palaan toteutuneisiin osinkoihin tuloskauden jälkeen. edit: Okmeticin hankinnan jälkeen odotettavissa noin 2 900 € edestä osinkoja (brutto)
Osake | Odotettu osinko | Hallituksen esitys |
---|---|---|
Atria | 0,21 € | |
Capman | 0,07 € | |
Citycon | 0,15 € | |
Elisa | 1,33 € | |
Fortum | 0,98 € | |
Norvestia | 0,50 € | |
Lännen Tehtaat | 0,88 € | |
Okmetic | 0,23 € | |
Revenio | 0,02 € | |
Sampo | 1,27 € | |
Sanoma | 0,54 € | |
Stockmann | 0,61 € |
Mikäli osingot toteutuisivat odotuksieni mukaisesti, olisi salkun osinkotuotto bruttomääräisesti vajaa 2700 €, mikä päivän kurssitasoon suhteutettuna tarkoittaisi 5,1% osinkotuottoa ja hankintahintaan 5,2% osinkotuottoa. Palaan toteutuneisiin osinkoihin tuloskauden jälkeen. edit: Okmeticin hankinnan jälkeen odotettavissa noin 2 900 € edestä osinkoja (brutto)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)