tiistai 1. syyskuuta 2026

Elokuu 1,5% plussalle

 Elokuun markkinakehitys oli salkussa nousujohteinen ja niin indeksoitu ydin kuin osakesijoitukset nousivat selkeästi, kun taas rahastot jäivät vain aavistuksen plussalle. Etenkin indeksisijoitukset nousivat merkiittävästi, päätyen 2,7% plussalle. Nousupäiviä salkkuun osui kuukaudessa 12, kun taas laskupäivät jäivät 8 päivään.

Geopoliittinen tilanne vaikutti Lähi-Idässä jo hieman rauhoittuneen ja kommenttien mukaan USA:n uudet iskut Iraniin yllättivät asiantuntijat. Tilanne niin Iranissa kuin Ukrainassa ei näytä merkittävästi kehittyvän mihinkään suuntaan ja kummankaan konfliktin osalta ei suurta muutosta liene lähiaikoina odotettavissa

lauantai 8. elokuuta 2026

Heinäkuu 0,4% pakkaselle

 Heinäkuun markkinakehitys päättyi salkussani 0,4% laskuun. Sekä indeksoitu ydin että suorat osakesijoitukset laskivat lievästi, kun taas rahastosijoitusten arvo nousi hieman.  Laskupäivien suurempi muutos näkyi jälleen selkeästi salkussa, kun 13 nousu- ja 8 laskupäivän tuloksena oli negatiivinen kokonaiskehitys.

Iranin tilanteeseen ei edelleenkään ole lopullista selkoa saatu, mutta markkinat tuntuvat tilanteeseen jo tottuneen. Nousulle voisi olla uutta tilaa, jos tilanne ratkeaisi ja energian osalta hintapaineet loppuvuotta kohden laskisivat. Suomenkin taloudesta on lopulta saatu varovaisen positiivisia signaaleja, joten markkinakehityksenkin odotan jatkuvan loppuvuodesta positiivisena. Toki riskinä on, että ai-puoleen sidoksissa olevat arvostustasot eivät ole kestäviä ja näiden yhtiöiden mahdollinen kurssilasku tarttuisi muihinkin yhtiöihin

perjantai 3. heinäkuuta 2026

Kesäkuu 1,7% plussalla ja 1,5m€ rikki

 Salkku jatkoi kesäkuussa nousuaan ja nyt heinäkuun alussa uusi tasaluku 1,5m€ meni rikki. Kuukauden aikana salkun nousua kirittivät suorat osakesijoitukset (+2,3%) kun taas indeksoitu ydin jäi prosenttiin ja rahastosijoitukset liki nollille.

Viimeisimmän 100k kertyminen kesti 17 kuukautta, mutta tätä hidasti hieman se, että nostin salkusta noin 10k enemmän tänä aikana kuin sinne tein lisäsäästöjä. Pääoman tuoton vaikutus on niin merkittävä, että seuraavan tasaluvun saavuttaminen on lähes yksinomaan markkinoiden vallassa.

Iranin tilanne on ainakin hieman rauhoittunut, mutta viimeinen läpimurto neuvotteluista edelleen puuttuu ja tilanteen eskaloitumisvaara on olemassa.


Salkun aiemmat tasaluvut ylittyivät:

1 400 000€: 2/2025

1 300 000€: 8/2024

1 200 000€: 3/2024

1 100 000€: 1/2024

1 000 000€:  8/2021

900 000€: 7/2021

800 000€: 2/2021

700 000€: 12/2019

600 000€: 8/2018

500 000€: 2/2017

400 000€: 11/2015

300 000€: 9/2014

200 000€: 2/2013

100 000€: 2011


maanantai 1. kesäkuuta 2026

Toukokuu 4,2% plussalle

 Alkuvuoden myyntien jälkeen salkku saavutti toukokuussa ATH-lukeman ja salkun arvonnousu kattoi salkusta nostetun summan. Kuukausi päätyi erinomaiseen tulokseen ja salkun arvo nousi peräti 4,2%. Indeksoitu ydin tuotti peräti 5,8%, suorat osakesijoitukset 3,3% ja rahastot jopa 6,6%.

Markkinat ovat jatkaneet turbulenttista menoa, kun vuoropäivin sopu Iranissa on syntymässä ja toisina päivinä taas uhataan uusilla massiivisilla iskuilla. Markkinakehitys jatkunee heiluvana, kunnes Iranin tilanteeseen jonkinlainen selkeys saadaan ja markkinat pääsevät pysyvämmän tilanteen hinnoittelemaan.

Inflaatio on tavoitteellisen sijoittajan vihollinen ja asettaessani miljoonan euron reaalisen tavoitteen vuoden 2012 alussa, aloin välittömästi seurata sen kehitystä kuluttajahintaindeksin pohjalta. Viimeisimmän indeksiluvun mukaan inflaatio tuosta hetkestä saavutti 30% eli tuon päivän miljoonaa tänä päivänä vastaava summa on jo 1,3m€. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka salkku on euromääräisesti miljoonan jo reilusti ylittänyt, niin tuo inflaatiokorjattu tavoite on edelleen melko lähellä

keskiviikko 6. toukokuuta 2026

Maaliskuu -5% ja huhtikuu +3,3%

 Markkinat ovat myllertäneet melkoisesti ja salkku laski syyskuun 2022 jälkeen prosentuaalisesti eniten maaliskuussa päätyen 5% miinukselle. Huhtikuussa laskusta iso osa jo kurottiin kiinni kuukauden päättyessä 3,3% plussalle.

Markkinakehitys on Iranin tilanteen eskaloidutua ollut melkoisen pomppuista, kun vuorotellen pelätään globaalia taantumaa ja toisinaan taas nähdään valoisampia merkkejä tilanteen kehittymisestä. USAlta puuttuu mielestäni tällä hetkellä selkeä tie ulos konfliktista voittajana, niin tilanne jatkunee ainakin jonkun aikaa. Välivaalit painavat päälle ja Trumpilla on sen myötä paine saada tilanteeseen jokin ratkaisu, mutta mielestäni sellainen ei ole vielä näköpiirissä. Odotan siis poukkoilevan markkinakehityksen jatkuvan.

Salkussa tein pari myyntiä ja Tieto ja Mandatum poistuivat. Tieto päätyi pois jatkuvana alisuorittajana, kun taas Mandatumin arvostus alkoi mielestäni sisältää jo liikaakin uskoa tulevaan

lauantai 28. helmikuuta 2026

Helmikuu 3% plussalle

 Helmikuu sujui markkinoilla positiivisissa merkeissä ja salkku päätyi peräti 3% plussalle. Indeksoitu ydin nousi 2%, suorat osakesijoitukset 3% ja rahastot peräti 8%. Suurin kiitos noususta kuukauden aikana osuu Elisalle (+15%), Berkshirelle (+6%) ja kehittyville markkinoille (+5%). Tämän nousun myötä olisi salkun ATH jo ylittynyt ilman sieltä suorittamiani nostoja.

Kuukauden aikana salkku nousi 11 päivänä ja laski 8 päivänä.

Tätä kirjoittaessa julkaistiin ensimmäiset uutiset Israelin hyökkäyksestä Iraniin ja Yhdysvaltojen keskitettyä joukkojaan alueelle, on seuraava isompi konflikti mahdollisesti alkamassa ja tämä tullee markkinoille heiluntaa lisäämään. 

lauantai 31. tammikuuta 2026

Tammikuussa salkun arvo laski 3,5%

 Nostin salkusta tammikuun aikana reilut 40 000€ pääosin erään kertaluontoisen kulun kattamiseen, mutta myös osin likviditeettipuskuriksi alkavaa sapattia ajatellen. Tämä nosto huomioidenkin salkku jäis kuun aikana 0,6% miinukselle pääosin Berkshiren reiluhkon laskun myötä.

Kuun aikana salkkuun kertyi 11 laskupäivää ja nousua vain 8 päivänä. 

torstai 1. tammikuuta 2026

Vuosikatsaus 2025

 Joulukuu jäi salkussa nollille ja sen myötä salkku päätyi lähes ATH-lukemiin. Vuoden tuotoksi jäi 6,2%, joka muodostui indeksoidun ytimen ja rahastosijoitusten 11% noususta, kun suorien osakesijoitusten  tuotto jäi vain 3%. Lisäsijoituksia salkkuun tein vuoden aikana reilut 19 000€ ja kokonaisuutena salkun arvo kasvoi vuoden aikana noin 102 000€.

Vuositasolla kokonaisvarallisuuteni kasvoi noin 106 000€. Asunnon nettoarvo on nyt noin 177 000€ ilman arvonmuutosta, joka lienee tällä hetkellä pakkasella 20 000€ kokoluokassa. Muun omaisuuteni arvioin säilyneen ennallaan noin 50 000€ tasolla. Tämän myötä kokonaisvarallisuuteni on noin 1 658 000€.

Olen alkaneena vuonna jäämässä sapattivapaalle ja tämän myötä salkussa siirrytään ainakin toistaiseksi säästämisvaiheesta kulutusvaiheeseen ja lisäsijoituksista siirryn nostoihin salkusta.

Vuosi vaikuttaa alkavan hieman edellistä seesteisemmissä tunnelmissa, kun Ukrainan tilanteeseen on ehditty jo tottua ja varovaista optimismia sodan päättymisen osalta on ajoittain ilmassa. Trumpin tekemisiin on myös markkinoilla totuttu, joten heilunta yksittäisten tekojen kohdalla voi jäädä viime vuotta pienemmäksi. Korkojen odotetaan USA:ssa jatkavan laskua ja Euro-alueella pysyvän ennallaan, joten dollarin arvo saattaa ensi vuonna jatkaa laskuaan.

maanantai 8. joulukuuta 2025

Marraskuu 0,7% plussalle

 Salkun nouseva kehitys jatkui marraskuussa. Salkun osa-alueet kehittyivät eri suuntiin ja kokonaisuuden plussalle pelastivat suorat osakesijoitukset, kun indeksoitu ydin ja rahastosijoitukset jäivät miinukselle. 

Salkun arvo kasvoi 13 päivänä ja jäi kehitys jäi pakkaselle 9 päivänä. 

sunnuntai 2. marraskuuta 2025

Neljän nousukuukauden putki

 Elämän muiden kiireiden myötä blogin päivittäminen on jäänyt, mutta taustalla markkinakehitys on tehnyt salkulle taikojaan. Heinäkuussa salkku kasvoi lähes 2%, elokuussa 0,6%, syyskuussa 1,9% ja lokakuussa peräti 2,4%. Tämän myötä salkku on jälleen muodostamassa uusia ATH-lukemia. 

torstai 3. heinäkuuta 2025

Kesäkuu 1,7% miinukselle

 Salkku painui kesäkuussa lähes 2% miinukselle. Laskua vauhditti suuri paino Yhdysvaltojen markkinoilla, kun euro kiri kuukauden aikana arvoaan merkittävästi suhteessa dollariin. Salkun indeksoitu ydin nousi kuukauden aikana 0,9%, mutta se ei riittänyt kompensoimaan suorien osakesijoitusten 3% laskua lisättynä rahastosijoitusten 0,6% laskulla.

Laskupäiviä kuukaudessa salkkuun osui 12 ja salkku nousi vain 7 päivänä. Markkinatunnelma tuntuu ainakin tilapäisesti hieman rauhoittuneen, mutta jää nähtäväksi, että onko sen syynä markkinoiden turtuminen pöydällä olleisiin aiheisiin vai kesälomakausi.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Toukokuussa nousua 1,3%

 Kahden laskukuukauden jälkeen salkku kääntyi nousuun ja suorien osakesijoitusten reilun 1%:n laskun kuittasivat indeksoidun ytimen 6% ja rahastojen 4,7% nousu ja kokonaisuutena päädyttiin 1,3% plussalle. Laskupäiviä kuukauteen mahtui peräti 12 ja nousua kertyi vain 9 päivänä. Yleensä nousupäivät ovat muutokseltaan laskupäiviä pienempiä, mutta viime kuussa tulos oli päinvastainen.

Markkinat tuntuvat osin siirtyneen TACO-moodiin ja Trumpin uhittelut eivät tunnu enää samanlaisia muutoksia saavan aikaan kuin aiempina kuukausina. Kauppasodan uhka on kuitenkin edelleen olemassa, joten jännittynyt markkinatunnelma jatkuu

tiistai 6. toukokuuta 2025

Huhtikuussa lasku jatkui 2,8%

 Huhtikuussa markkinoilla nähtiin melkoista syöksyä ja salkku kävi pahimmillaan lähes 8% laskussa, josta se toipui lopulta 2,8% laskuun. ATH-lukemista salkku on nyt laskenut reilut 6%. Salkun kaikki osa-alueet laskivat kuukauden aikana. Nousupäiviä salkkuun osui kuukauden aikana 13 ja laskupäiviä 10.

Markkinaliikkeet ovat jatkuneet suurina ja ainakaan vielä näköpiirissä ei ole markkinoiden rauhoittumista, joten suuret liikkeet jatkunevat myös lähitulevaisuudessa. 

tiistai 1. huhtikuuta 2025

Maaliskuussa turskaa 4,2%

 Maaliskuussa salkku suli peräti 4,2% edestä. Kuukauden keskivaiheilla lasku ylitti jo 6%, mutta kuukauden jälkipuolisko hieman lievitti laskua. Markkinat hermoilivat Trumpin tulleja. Salkun kaikki osa-alueet laskivat kuukauden aikana, mutta suorat osakesijoitukset pienensivät laskua jäädessään alle 3% miinukselle, kun taas indeksi- ja rahastosijoitukset laskivat hieman alle ja yli 7%.

Trumpin väitetään pitävän pörssikursseja onnistumisen mittarina, mutta viimeaikainen markkinakehitys ei ainakaan vielä ole riittänyt uhittelua vähentämään. Huomiselle on lupailtu uusia tullijulkaisuja, joten markkinaturbulenssi jatkunee edelleen.

lauantai 1. maaliskuuta 2025

Helmikuu 1,8% plussalle, 1,4m€ rikki

 Helmikuussa salkku jatkoi nousuaan 1,8% edestä, josta suurin kiittäminen on Berkshireä, jonka kurssi nousi kuukaudessa lähes 10%. Indeksoitu ydin laski 1,3%, mutta suorien osakesijoitusten 3,3% ja rahastojen 0,9% nousu riitti kirittämään salkun reilusti plussalle. Tyypillisesti laskupäivinä muutokset ovat nousupäiviä suurempia, mutta helmikuussa kävi päinvastoin, kun 11 nousupäivää riitti 9 laskupäivän kanssa tähän kehitykseen.

Salkun erinomainen kehitys rikkoi jälleen yhden tasaluvun, kun 1 400 000€ ylittyi. Tämän viimeisimmän 100 000€ kertymiseen kului aikaa 6 kuukautta ja se muodostui lähes täysin arvonnoususta. Salkun kasvaessa riittää pienempi prosentuaalinen nousu samaan euromääräiseen muutokseen ja tällä hetkellä jo noin 7% nousu vastaa salkussa 100 000 euroa, kun miljoonan kohdalla siihen vaadittiin 10% nousu ja 2 miljoonan kohdalla riittää vain 5%.

Markkinoilla eletään jälleen jänniä aikoja, kun Trumpin yritykset Ukrainan sodan päättämiseksi ovat konkretisoitumassa. Juuri tällä hetkellä tilanne ei näytä kovin hedelmälliseltä Ukrainan ja Yhdysvaltojen välillä, mutta kulissien tapahtumat eivät suurelle yleisölle näy. Myös tullien osalta eskalaatio näyttää jatkuvan, joten turbulenssia lienee markkinoille edelleen odotettavissa.

Salkun aiemmat tasaluvut ylittyivät:

1 300 000€: 8/2024

1 200 000€: 3/2024

1 100 000€: 1/2024

1 000 000€:  8/2021

900 000€: 7/2021

800 000€: 2/2021

700 000€: 12/2019

600 000€: 8/2018

500 000€: 2/2017

400 000€: 11/2015

300 000€: 9/2014

200 000€: 2/2013

100 000€: 2011


maanantai 3. helmikuuta 2025

Vuosi alkuun 4,3% nousulla

Vuosi käynnistyi tammikuun lennokkaalla 4,3% nousulla. Suurin myötävaikuttaja nousuun oli suorien osakesijoitusten lähes 5% nousu, mutta oma osansa oli myös indeksisijoitusten lähes 4% nousulla ja rahastojen 3% nousulla. Tammikuulle nousupäiviä osui peräti 13, kun laskupäiviä salkkuun osui vain 7.

Helmikuu alkoikin markkinoilla huomattavasti mollivoittoisemmin, kun Trumpin tullipuheet konkretisoituivat tulleiksi Kiinalle, Meksikolle ja Kanadalle. Lisämaita tullien osalta on jo puheissa ja markkinakehityksen osalta olisi toivottavaa, että uhkapeli johtaisi pian diiliin, jolla kauppasodalta vältyttäisiin. Tämä vienee kuitenkin aikaa, joten lähikuukaudet voivat olla markkinoilla turbulenttisia

torstai 2. tammikuuta 2025

Vuosikatsaus 2024

 Vuoden viimeinen kuukausi toi mukanaan 1,7% laskun salkkuun, mutta aiempien kuukausien erinomaisen kehityksen myötä salkun arvo kasvoi vuoden aikana peräti 20,5%. Lisäsijoitukset huomioiden salkun arvo kasvoi vuoden aikana 21.8% ja sijoitustavoitteeni täyttyi. Vuoden aikana tein lisäsijoituksia salkkuuni vajaat 15 000€ ja kokonaisuutena salkun arvo kasvoi vuoden aikana lähes 238 000€. 

Vuositasolla kokonaisvarallisuuteni kasvoi noin 249 000€. Asunnon nettoarvo on nyt noin 173 000€ lainan lyhennyttyä ja muun omaisuuteni arvioin säilyneen vuoden takaisessa arvossa noin 50 000€ tasolla. Tämän myötä kokonaisvarallisuuteni on noin 1 552 000€.

Sijoitusvuosi alkaa jälleen mielenkiintoisissa merkeissä, kun Trumpin presidenttiyden alun myötä selviää mitkä puheista jäävät vain puheiksi ja mitkä realisoituvat sellaisenaan. Ukrainan sodalle veikkaillaan useammalla suunnalla mahdollista päättymistä kuluvan vuoden aikana ja Taiwanin tilanteen mahdollinen eskaloituminen olisi ainakin hetkellisesti melkoista myrkkyä markkinoille. Talouden Euroopassa odotetaan elpyvän ja Yhdysvaltojen hyvälle kehitykselle odotetaan jatkoa

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Marraskuu 5% plussalle

 Lokakuun alakulo salkussa vaihtui marraskuussa melkoiseen iloitteluun ja salkun arvo päätyi peräti 5% plussalle. Tästä kehityksestä on kiittäminen erityisesti USA:n kehitystä, jonne sijoittava ETF nousi kuukaudessa lähes 9% ja Berkshirekin tuki nousua yli 6% kehityksellä. Niin suorat osakesijoitukset kuin indeksoitu ydin tuottivat yli 5% kuukaudessa, kun taas rahastosijoitukset jäivät vajaan 2% tuottoon. Salkun arvo nousi kuukauden aikana 10 päivänä ja laski 8 päivänä.


perjantai 1. marraskuuta 2024

Lokakuu 1,5% pakkaselle

 Lokakuun koleus iski salkkuun ja se päätyi 1,5% pakkaselle. Kuun alkupuoliskolla kehitys oli vielä positiivista ja parhaimmillaan salkku oli reilun prosentin plussalla ja loppukuun aikana tästä lasketeltiin alas liki 3%. Erityisesti suorat osakesijoitukset rasittivat salkun kehitystä ja varsinkin Revenion yli 15% lasku kuun aikana näkyy kokonaiskehityksessä. Salkku menetti kuun aikana arvoa 12 päivänä, kun positiivista tuottoa kertyi 11 päivänä.

Markkinoilla nähtäneen USA:n vaalien myötä ensi viikolla heiluntaa, mutta en usko lopputuloksen lopulta hirveästi markkinoihin vaikuttavan, kun ensijärkytyksestä on toivuttu

perjantai 4. lokakuuta 2024

Syyskuu nollille

 Syyskuu alkoi salkussa mollivoittoisella kehityksellä ja salkku oli pahimmillaan 3% tappiolla kuun puolivälissä. Kuun lopun vahva kehitys nosti salkun lopulta nollatulokseen. Salkun päätymistä nollille on kiittäminen plussalle päätyneitä indeksi- ja rahastosijoituksia, kun taas suorat osakesijoitukset jäivät kuun aikana pakkaselle. Nousupäiviä salkkuun kertyi kuun aikana 11 ja tappiolle salkku jäi 9 päivänä.

Markkinatilanne on jälleen hermostunut ja kiristynyt tilanne Lähi-Idässä voi tuoda omat yllätyksensä pörssiin.

Sijoitustavoitteen täyttyminen osui sopivasti lähes samaan ajankohtaan, kun siirryin osa-aikaiseksi työntekijäksi ja pääsenkin lähikuukausina kertomaan tähän liittyvistä havainnoista.