Onko palkasta säästämällä ja sijoittamalla mahdollista jäädä ennenaikaisesti eläkkeelle?
perjantai 14. elokuuta 2015
Muutama Berkshire salkkuun
Jokunen euro oli kertynyt sijoitettavaksi, niin vaihdoin eurot Berkshiren osakkeisiin.
lauantai 1. elokuuta 2015
Heinäkuu 3% plussalle
Kesäkuun alakulo vaihtui nousumarkkinaksi ja lisäsijoitusten höystämänä saavutti salkku ATH-arvonsa jääden enää vajaat 25t€ seuraavasta tasaluvusta. Tämän myötä taloudellinen riippumattomuuskin on laskennallisesti lähempänä kuin koskaan aiemmin ja matkaa on enää 11 vuotta ja 5 kuukautta. Ilman lisättyjä pääomia ei salkun nousu olisi riittänyt edellisen kuun miinuksia kuittaamaan. Kuukauden aikana kehittyvät markkinat kärsivät omassa salkussa alakulosta, mutta onneksi kehittyneiden markkinoiden hyvä kehitys riitti tämän hyvin peittoamaan.
Liikunnan osalta kuukausi oli hyvä. Juoksukilometrejä kertyi 46km (kasassa 386km) ja muita treenejä täydet 20 kappaletta (kasassa 175 kpl). Kuukauden päästä vuoden jatkunut selkeä tsemppaaminen liikunnan osalta on saanut kropan aivan uudenlaiseen kuntoon ja vyöhön on joutunut jo melkoisen määrän uusia reikiä tekemään, vaikka lähtötilannekaan ei aivan katastrofaalinen ollut. Paino ei käytännössä ole muuttunut ollenkaan, vaan on muuttanut ainoastaan olomuotoaan kiinteämmäksi.

tiistai 21. heinäkuuta 2015
Kesäisiä täydennyksiä salkkuun
Pääsin viimein pitkästä aikaa lisäämään hieman pääomia salkkuun. Nämä vaihtoivatkin sitten välittömästi olomuotoa ja salkkuun päätyi lisää Seligsonin brand- ja kehittyvät -rahastoja. Lisäksi hankin nipun Berkshire Hathawayn osakkeita. Mietin vaihtoehtona Fortumin hankkimista, mutta tämän hetkisessä tilanteessa ei Venäjä-riskin lisääminen eikä euro-alueen lisääminen kumpikaan kuulosta hyvältä omaan korvaani. Toki osinkotuotto ja P/B ovat Fortumissa houkuttelevia, mutta yhtiön tulevaisuus on mielestäni liian epämääräinen (Venäjän liiketoiminnan menestys, mitä tekevät sähköverkoista saamillaan rahoilla).
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Tuhti miinus kesäkuulle (-4,2%)
Tuhti miinus tuli kesäkuusta ja lopputuloksena -4,2% ja taloudellinen riippumattomuus karkasi 5 kuukautta kauemmas eli 11 vuoden ja 11 kuukauden päähän. Mennyt nousu huomioiden ei miinus ole mahdottoman suuri, sillä salkku oli samoissa kokonaisluvuissa vielä helmikuussa. Todella mielenkiintoista nähdä, että millaista heiluntaa Kreikan ja Puerto Ricon tilanteet vaikuttavat markkinoihin lähikuukautena.
Suuria tapahtumia kuukauteen ei salkun osalta mahtunut, sillä ainoa liike oli Cityconin antiin osallistuminen.
Vuosineljänneksen sankareita ja luuseireita salkussa olivat:
Sankarit (vähintään +5%):
- YIT (+23,8)
- Elisa (+22,4%)
- Okmetic (+7,6%)
Luuserit (vähintään -5%):
- Citycon (-27,6%, annin vaikutusta ei ole huomioitu)
- Stockmann (-13,4%)
- Fortum (-11,8%)
- Sampo (-10,1%)
- Sanoma (-7,9%)
- Atria (-7,1%)
- Berkshire (-5,9%)
Selkeästi enemmän huonoja sijoituksia löytyi tällä neljänneksellä salkusta.
Liikunnan osalta kuukausi oli kohtalainen. Juoksukilometrejä kertyi 41km (kasassa 340km) ja muita treenejä 18 kappaletta (kasassa 155 kpl).
perjantai 29. toukokuuta 2015
Toukokuu reilun prosentin plussalle
Nousu sen kuin jatkui toukokuussa ja 1,3% korkeammalle päätti salkku kuukauden. Tuotto jakautui liki tasan ytimen ja suorien osakkeiden välillä. Kuun lopuksi lisäsin hieman pääomaa salkkuun odottamaan tulevaa Cityconin antia. Tämän ja arvonnousun yhteisvaikutus toi taloudellisen riippumattomuuden jälleen 2 kuukautta aiempaa lähemmäs ja matkaa on enää 11 vuotta ja 6 kuukautta. Markkinatilanne mietityttää kyllä melkoisesti, kun liikkeet ovat suuria molempiin suuntiin. Liekö käänne jo oven takana vai vielä kauempana?
Liikunnan osalta kuukausi oli kohtalainen. Juoksukilometrejä kertyi 42km (kasassa 299km) ja muita treenejä 16 kappaletta (kasassa 137 kpl). Treenaaminen tuottaa näemmä tuloksiakin, sillä joulusta oli rasvaprosentti tippunut useamman prosenttiyksikön, vaikka paino on pysynyt ennallaan.

perjantai 1. toukokuuta 2015
Huhtikuu nollille
Huhtikuun heilunta päättyi lopulta käytännössä nollatulokseen. Parhaimmillaan salkun osat ovat olleet näemmä liki 5 prosenttia plussan puolella, mutta palasivat lähtötasolle kuun vaihteeksi. Taloudellinen riippumattomuus ei ilman arvonnousua lähesty, joten matkaa on edelleen jäljellä laskennallisesti 11 vuotta ja 8 kuukautta. Pääomia en ole salkkuun kuukausikausiin lisännyt, joten senkin osalta pitää terästäytyä.
Liikunnan osalta kuukausi oli oikein hyvä. Juoksemassa tuli alkukuusta käytyä jokunen kerta ja kilometrejä kertyi 26 (kasassa 257km). Muita treenejä kertyi paljon paremmin ja kokonaismääräksi tuli 19 treeniä (kasassa 121kpl). Juoksemisen osalta ryhtiliike on edessä, jotta tavoitteet eivät karkaa liian kauas.

perjantai 3. huhtikuuta 2015
Loivaa nousua maaliskuussa
Maaliskuun alun hurja nousu taittui kuun keskivaiheilla, mutta tuloksena oli kuitenkin omassa salkussa 1,4% nousu. Luku ei ole täysin vertailukelpoinen, sillä kaikki irronneet osingot eivät vielä ole tilille kilahtaneet, joten ensi kuun jälkeen ollaan jälleen täysin vertailukelpoisissa luvuissa. Lisäksi luvut ovat 2.4, joten luvuissa pari päivää huhtikuuta on mukana. Taloudellinen riippumattomuus lähestyi jälleen kuukaudella ja siihen olisi "ideaalissa maailmassa" matkaa 11 vuotta ja 8 kuukautta.
Ensimmäisen neljänneksen sankarit (yli +15%):
Liikunnan saralla kuukausi oli kohtuullinen. Juoksukilometreja kertyi 20km (kasassa 231km) ja muita treenejä kohtuulliset 12 kappaletta (102 kpl). Aavistuksen muita kuukausia alempia lukemia selittää viikon flunssa alkukuusta, jolloin treenaaminen luonnollisesti jäi väliin.
Ensimmäisen neljänneksen sankarit (yli +15%):
- Atria +46%
- Revenio +38%
- Okmetic +38%
- Japan +23%
- Sampo +21%
- YIT +20%
- Europe Small Cap +19%
- Nordea +19%
- Emerging Markets +18%
- Citycon +18%
- Quant +17%
- Seligson kehittyvät +17%
- Europe +16%
- Capman +16%
Liikunnan saralla kuukausi oli kohtuullinen. Juoksukilometreja kertyi 20km (kasassa 231km) ja muita treenejä kohtuulliset 12 kappaletta (102 kpl). Aavistuksen muita kuukausia alempia lukemia selittää viikon flunssa alkukuusta, jolloin treenaaminen luonnollisesti jäi väliin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)