torstai 31. toukokuuta 2012

Toukokuun kuukausikatsaus

Toukokuu täytti salkun turskalla. Markkinat laskivat lähes poikkeuksetta ympäri maailmaa ja tämä näkyi oman salkun kehityksessä, joka painui 4,4% eli lähes 6 500€ miinukselle. Lisäsin salkkuun pääomaa pienen tauon jälkeen, joten kokonaisuutena arvon lasku jäi noin puoleen sijoitusten arvon laskusta.

HEX CAP laski kuukauden aikana 10,38%, mutta vieläkään en tästä lohtua saa, johtuen absoluuttisen tuoton tavoittelusta pidemmällä aikavälillä.  Myös S&P 500 laski kuukauden aikana n. 6%.

Laskua salkussa prosentuaalisesti johti suorat osakesijoitukset (-7,4%) ja sitä varmistivat sekä ydin (-3,1%) että rahastosijoitukset (-2,4%). Euromääräisesti varallisuuden tuhoajat olivat myös samassa järjestyksessä: osakkeet -3 400€, ydin -3 000€, rahastot -100€.

Inflaatio siirsi vuoden tavoitetta 540€ kauemmaksi ja yhdistettynä arvon laskuun ja lisättyyn pääomaan, karkasi tavoite noin 3 000€ viime kuun vaihteesta. Alkavan kuun aikana uskon jälleen pystyväni lisäämään hieman pääomaa salkkuun. Muutoin tulevalta kuukaudelta odotan markkinatilanteen selkiytymistä Kreikan vaalien jälkeen. Mikäli markkinatilanne ei Euroopan osalta selkeydy ennen seuraavia sijoituksia, tulevat nekin suuntautumaan suurella todennäköisyydellä Euroopan ulkopuolelle.


tiistai 29. toukokuuta 2012

Siivu Berkshirea salkkuun

Euroopan talouskriisi vaikuttaa pitkittyvän entisestään Kreikan tilanteen roikkuessa ilmassa. Samalla kriisin leviämisestä Espanjaan alkaa olla yhä vahvempia merkkejä. Tämä aiheuttaa mielestäni liian suurta epävarmuutta eurooppalaisille osakemarkkinoille, joten päädyin hankkimaan kasan Berkshire Hathawayn osakkeita salkkuun maantieteellisen hajautuksen lisäämiseksi.

Helsingin pörssissä olisi mielestäni myös joitain mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia, muttta pidän hyvin mahdollisena, että kotoisesta pörssistämme voi tehdä ale-ostoksia kesän edetessä, mikäli Euroopan taloustilanne eskaloituu entisestään, joten kotimaiset lisäsijoitukset saavat ainakin hetken vielä odottaa.

torstai 3. toukokuuta 2012

Tulosjulkaisijat tuhdisti miinuksella

Salkkuni päivän molemmat tulosjulkistajat ovat tuhdisti miinuksella, vaikka kummatkin yhtiöt pitivät vuoden tulosennusteensa ennallaan. Atrian liikevaihto osui Nordnetin aamukatsauksesta lainatun tiedon mukaan konsensukseen, mutta liikevoitto jäi odotuksista ollen 0,1me (konsensus 2,1me). Tulos Suomessa ja Venäjällä parantui, joskin jälkimmäinen oli edelleen tappiolla. Ruotsi sen sijaan romahti nollan tuntumaan. Markkinat palkitsivat yhtiön -4,9% kurssimuutoksella.

Aamukatsauksessa nostettiin Sanoman sijoitussuositus Osta-tasolle ennen tulosjulkaisua. Suositus ei olisi voinut juuri enempää epäonnistua, sillä tulosjulkaisun jälkeen osakekurssi on vaihdellut -6% ja -10% välillä. Yhtiön liikevaihto jäi konsensuksesta ja liikevoitto oli vain puolet odotetusta.

Epämiellyttäviä yllätyksiä, joiden merkitys pitkäaikaiselle sijoittajalle on tässä kohtaa hyvin pieni.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Huhtikuun kuukausikatsaus

Vaisu pörssikehitys heijastui omaankin salkkuuni negatiivisena kehityksenä lähes kautta linjan. En tässä kuussa saanut lisättyä uutta pääomaa salkkuuni lainkaan, joten arvon kehitys heijastaa suoraan sijoitusten arvoissa tapahtunutta muutosta, joka oli -1 217 € eli 0,83% salkun arvosta. Viimeisn kuukauden aikana  HEX CAP laski 5,58%, joka ei sinänsä arvonnousua tavoittelevaa sijoittajaa lohduta.

Mollivoittoisen salkun ainoat valopilkut olivat Stockmann, Yhdysvaltojen indeksisijoitus sekä indeksisijoitus pieniin eurooppalaisiin yhtiöihin. Euromääräiset arvonmuutos jakautui melko tasaisesti ytimen (-527€) ja suorien osakesijoitusten (-616€) välillä, mutta prosentuaalisesti ero on huomattava ytimen hyväksi (-0,55% vs -1,35%). Rahastosijoitusten arvo laski 74€ eli 1,48%.

Inflaatio siirsi tavoitetta tämän vuoden osalta 580€ kauemmaksi ja yhdessä arvonmuutoksen kanssa kasvoi matka tavoitteeseen n. 1 800€. Lopullista miljoonan tavoitetta inflaatio on tämän vuoden aikana kasvattanut jo yli 15 000€ eli matka lopulliseen tavoitteeseen on kasvanut jo jonkin verran.

Alkavan kuun myötä pystyn jälleen lisäämään pääomaa salkkuuni, jolloin ilman suuria markkinamyllerryksiä, tulee ensi kuu olemaan todennäköisesti nousujohteinen lopputulokseltaan.


keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Osingoilla Atriaa salkkuun

Olen jo hetken aikaa katsellut Atrian osaketta kiinnostuneena ja viimein osingoista tilille tulleilla rahoilla hankin yhtiötä salkkuuni. Mielestäni yhtiön tervehdyttämisohjelma Venäjällä luo uskoa kannattavuuteen kyseisillä markkinoilla yhtiön tavoitteen mukaisesti ensi vuoden lopulla. Lisäksi uskon lihan kulutuksen säilyvän vähintään nykyisellä tasollaan Suomessa, joka tukee yhtiön kehitystä.

Muutoin salkussa ei ole muutoksia hetkeen tapahtunut, koska en ole pystynyt lisää pääomaa salkkuuni sijoittamaan viimeisen kuukauden aikana. Tähän tulee toivoakseni muutos ensi kuussa.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Maaliskuun kuukausikatsaus

Maaliskuun jälkipuolisko toi mukanaan laskevan kurssikehityksen, jota korostivat useat irronneet osingot. Kurssikehityksen seurauksena jäi salkun tuotto hyvin vaatimattomaksi ja ytimen ulkopuolisten sijoitusten arvo päätyi negatiiviseksi.

Kokonaisuutena salkun koko kasvoi kuukaudessa 1 077 €, josta lisättyä pääomaa oli 1 000 €. Ydin kasvatti arvoaan reilut 500 € eli hieman yli 0,5% muiden rahastosijoitusten arvon laskiessa noin 85 € eli noin 2 %. Suorien  osakesijoitusten arvo laski kuukauden aikana noin 350 € eli 0,7%. Tähän osasyynä on osasta osakkeita irronneet osingot, joita ei ole vielä osakkeenomistajille maksettu.

Tein ensimmäisen kerran inflaatiokorjauksen tavoitteeseeni ja havaitsin tämän vuosineljänneksen inflaation kohottaneen vuoden lopun sijoitusvarallisuustavoitetta jo lähes 2 000 €:lla. Lopullinen miljoonan tavoite on samana aikana kasvanut jo lähes 11 600 €:lla.

Pääoman lisäystahtiin en tällä hetkellä ole täysin tyytyväinen, sillä joudun suorittamaan joitain suurehkoja hankintoja lähikuukausina, mikä tulee nakertamaan vapaata kassavirtaani. 


perjantai 30. maaliskuuta 2012

Oma asunto sijoitusvarallisuutena

Ajoittain eri keskustelupalstoilla herää keskustelua omassa käytössä olevan omistusasunnon lukemisesta henkilökohtaiseen sijoitusvarallisuuteen. Erään "virallisen" määritelmän mukaan henkilön omaisuus on hänen sijoitusomaisuutensa arvo, johon ei lueta mm. omaa asuntoa ja erilaisia kokoelmia (taide, postimerkit). Tätä määritelmää käytetään mm. vuosittaisessa maailmanlaajuisessa tutkimuksessa, jolla seurataan sijoitusvarallisuuden kasvua.

Omasta mielestäni omistusasuntoa ja muita vähäisen likviditeetin omaavia omaisuuseriä ei tule laskea sijoitusvarallisuuteen, sillä ne eivät ole tarvittaessa muutettavissa helposti rahaksi. Uskon jatkossakin asuvani omistusasunnossa, minkä vuoksi en sitä sijoitusvarallisuuteni osana käsittele. Velaton omistusasuminen on myös suoranaisilta kustannuksiltaan edullisin ratkaisu, joka helpottaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista. Luonnollisesti velkapääoman käyttö sijoittamiseen nostaa tuottomahdollisuuksia, mutta tällä hetkellä en siihen suoranaisesti ole valmis. Tosin epäsuorasti tätä harjoitan, sillä voisin halutessani lyhentää asuntolainaani sijoitusvarallisuudellani.