Muutokset elämässä ovat pitäneet kiireisenä viime aikoina ja niiden myötä sijoituksiinkaan ei valitettavasti ole lisäpanostuksia riittänyt. Tilanteen pitäisi olla kuitenkin korjaantumassa, mutta tähän menee näillä näkymin aikaa vielä pari kuukautta ja syys-lokakuussa sijoitusvarallisuuden pitäisi jälleen kasvaa tavoitevauhtia. Sijoittamisessa onkin hyvä pysyä kärsivällisenä ja pitäytyä tehdyissä suunnitelmissa mahdollisuuksien mukaan. Sijoitusvarallisuuden kasvun hidastuminen on toki ikävää, mutta sen pitäisi olla vain ohimenevä vaihe.
"Sell in may and go away" näyttäisi toimivan huonosti kuluvana vuonna, sillä kesäkuussa salkku toipui hieman edelliskuukausien alamäestä, päätyen 1,9 % eli reilut 2 700 € plussalle. Arvonnoususta vastasivat salkun ydin nousemalla 2,1 % ja osakesijoitukset nousemalla 1,8 %. Euromääräiset muutokset olivat 2 000 € ja 800 €. Rahastosijoitusten arvo laski 1,5 % eli 100 €.
Inflaatio rauhoittui viimeisimmän tiedon mukaan ja tämä yhdistettynä sijoitusten arvonnousuun toi vuoden tavoitetta 2 700 € lähemmäs. Muutoksia salkussa ei kuukauden aikana tapahtunut ja alkanut kuukausikin menee todennäköisesti ilman lisäsijoituksia tai muita mutoksia salkun sisältöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti