lauantai 2. helmikuuta 2013

Tulevia tavoitteita

Lauantaipäivän ratoksi pyörittelin hieman lukuja taulukkolaskentaohjelmassa ja kävin läpi erilaisten tuotto-odotusten ja pääomalisäysten vaikutusta saavutettavaan pääomaan. Nykyisellä 7% vuotuisella tuottotavoitteella ja 1000 € kuukausittaisella pääomalisäyksellä seuraavat virstanpylväät pääomalle ovat:

200 000 € pääoman ylittyminen kuluvan vuoden aikana
Neljännesmiljoona on kasassa 2015 vuoden aikana
300 000 € vuonna 2017
400 000 € vuonna 2019
Puoli miljoonaa vuonna 2022
Miljoona vuonna 2030

Mikäli sijoituksille saisi tuottoa 9% vuodessa, täyttyisivät nämä tavoitteet seuraavasti:

Neljännesmiljoona on kasassa 2015 vuoden aikana
300 000 € vuonna 2016
400 000 € vuonna 2018
Puoli miljoonaa vuonna 2020
Miljoona vuonna 2027

Mikäli tuplaisin sijoitetun pääoman kuukausittain 2000 € tasolle ja tuotto säilyisi 7%:

Neljännesmiljoona on kasassa 2014 vuoden aikana
300 000 € vuonna 2015
400 000 € vuonna 2018
Puoli miljoonaa vuonna 2019
Miljoona vuonna 2026

Mikäli onnistuisin sekä kasvattamaan tuottoa 9% tasolle että tuplaamaan kuukausittaiset sijoitukset:

 Neljännesmiljoona on kasassa 2014 vuoden aikana
300 000 € vuonna 2015
400 000 € vuonna 2017
Puoli miljoonaa vuonna 2019
Miljoona vuonna 2024

 Tarkastelin näiden euromäärien kuukausittaisia (vuoden tuotto/12) tuottoa ennen ja jälkeen verojen ja sain seuraavanlaisia tuloksia:

Ennen veroja:

Summa 5% 7% 9%
200 000 833 €1 167 € 1 500 €
250 000 1 042 €1 458 € 1 875 €
300 000 1 250 €1 750 € 2 250 €
400 000 1 667 €2 333 € 3 000 €
500 000 2 083 €2 917 € 3 750 €
1 000 000 4 167 €5 833 € 7 500 €

Verojen jälkeen (oletettu 32 % veroaste):

Summa 5% 7% 9%
200 000 567 €793 € 1 020 €
250 000 708 €992 € 1 275 €
300 000 850 €1 190 € 1 530 €
400 000 1 133 €1 587 € 2 040 €
500 000 1 417 €1 983 € 2 550 €
1 000 000 2 833 €3 967 € 5 100 €


Laskelmista nähdään verotuksen tekevän melkoisen kolon tuottoihin, mikäli koko tuotosta joutuu pääomatuloveroa maksamaan. Käytännössä asia ei ole näin yksiselitteinen, mikäli osa tuotosta tuloutuu sijoituksia realisoimalla, jolloin joko hankintahinta tai hankintahintaolettama pienentää verorasitusta ja osinkojen osalta ainakin vielä veroaste on matalampi.

6 kommenttia:

  1. Tutustumisen arvoin suhdanne-ennuste on lontoon pörssissä 1920 luvulla laadittu suhdanne-ennuste 1924-2012. Ennuste ulottuu 2019 asti. Suhdanne ennusteesta käy ilmi seuraava huippu 2016-2017. Suhdanteen korkeimman huipun osuessa v.2019-2020.
    Lähde: Työn ääressä 3/78 ja Kaleva 2008

    Oma näkemykseni on, että tallouden elvytys/tuki toimet ovat siirtäneet piirroksen suhdanne huippujen ajankohtaa kumminkin n.2v eteenpäin tilastossa. Jokainen voi pohtia näkemyksensä itse.

    Sanonta: Historia toistaa aina itseään. Pitänee edelleen monessa asiassa paikkansa.

    Hienoja tuottolukuja!! :)

    VastaaPoista
  2. Tällaisen version tuosta ennusteesta äkkiseltään löysin: http://www.ferroplan.fi/blogi/?p=395

    Mielenkiintoinen ennuste kyllä.

    VastaaPoista
  3. Samanlainen piirroskaava kyllä, mutta jotain poikkeamia löytynee tuohon mikä minulla on arkistossa. Tuntuis äkkiseltään että tuo ennuste on piirretty väärin 2016v eteenpäin. Täytynee tarkistaa. Mielenkiintoista...

    Kun kiireiltäni ehdin, yritän järjestää sen sinulle.

    VastaaPoista
  4. Suhdanne-ennuste 1924-2012. Tässä lupaamani versio.

    http://www.google.fi/imgres?q=suhdanne+ennuste&hl=fi&sa=X&tbo=d&rlz=1T4SUNA_enFI256FI257&biw=1440&bih=672&tbm=isch&tbnid=R-b9nxEXclDYPM:&imgrefurl=http://www.investime.fi/SuhdanneEnnuste.htm&docid=_dPXYkQaq6PECM&imgurl=http://www.investime.fi/images/SuhdanneEnnuste1924.gif&w=927&h=643&ei=b0wPUYq_GIGTtAa5hYCQBA&zoom=1&iact=rc&dur=2&sig=101682009421307973250&page=1&tbnh=152&tbnw=219&start=0&ndsp=18&ved=1t:429,r:0,s:0,i:80&tx=145&ty=75

    VastaaPoista
  5. Ja jos ei tuo toimi, niin googlakkaa kuvahaulla: Suhdanne ennuste 1924-2012

    VastaaPoista
  6. Anteeksi, sotken hienoa Blogiasi oikein urakalla, toimiva osoite on:

    http://www.investime.fi/SuhdanneEnnuste.htm

    VastaaPoista