Lokakuun puolivälissä salkku kävi jo noin 15 000€ pakkasen puolella, mutta loppukuun nousu toi lähes nollatuloksen. Suorien osakesijoitusten ja rahastojen arvo jäi hieman pakkaselle, kun taas ydin nousi hieman plussalle. Pääomanlisäyksen eliminointi huomioiden, laski sijoitusten arvo kuukaudessa 0,05%, mutta pääoman lisäyksen myötä oli kokonaisuus lopulta euroinakin plussalla. Inflaation myötä ei tämä arvonlisäys kuitenkaan riittänyt tuomaan tavoitetta yhtään lähemmäs, joten laskennallisesti se on edelleen 13 vuoden ja 6 kuukauden päässä.
Talouden ollessa jo nyt kohtuullisella pohjalla, olen päättänyt panostaa myös fyysiseen hyvinvointiini entistä enemmän. Asetin itselleni tavoitteeksi 1.10. alkaneelle 12 kuukautiskaudelle 500 km juoksemista ja 150 kappaletta muita urheilusuorituksia. Lokakuun saldoksi kertyi 65 kilometria ja 18 muuta treeniä, joten voin olla tyytyväinen alkuun.
Hieno juttu, olet tällä hetkellä edellä tavoitettasi.
VastaaPoistaKiitos. Aika pätkä tuota matkaa on kuitenkin vielä edessä.
VastaaPoista