perjantai 30. lokakuuta 2015

Lokakuussa yli 9% tuotto

Lokakuun markkinatunnelma oli aivan päinvastainen kuin muutamana edeltävänä kuukautena ja päätyi 9,1% arvonnousuun salkussa. Salkku saavutti jälleen uuden ATH:n ja 400 000€ rajaa kolkutellaan tällä kehityksellä hyvin pian. Tämä arvonnousu yhdistettynä pieneen lisäsijoitukseen toi taloudellista riippumattomuutta vuodella lähemmäksi ja matkaa tavoitteeseen on enää tasan 11 vuotta.Vuoden 2019 lopun tavoitekin alkaa jo häämöttää, joten alkuperäistä tahtia olen edellä reilusti. Tähän on myötävaikuttanut osin alkuperäistä tavoitetta nopeampi säästämistahti ja omalta osaltaan hyvä markkinakehitys viime vuosina.

Tästä on hyvä jatkaa kohti vuoden vaihtumista. Mielenkiinnolla odotan, että kolkutellaanko oman salkun arvon kanssa tässä markkinassa seuraavaksi 400k€:n vai 350k€:n rajaa, sillä kovin tasaista kehitystä en tällä hetkellä odota.

6 kommenttia:

  1. Hieno kuukausituotto ja mahtavankokoinen salkku. Pistin tämän juuri löytämäni blogin seurantaan. Kiva nähdä miten salkkusi kasvaa tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Jokunen vuosi sijoittamista on osoittanut niin lisäsijoitusten kuin ajan kulumisen voiman salkun arvon kehittymisessä. Mielnkiintoinen blogi sinullakin. Päätyy omien seurattavien blogien listalle myöskin.

    VastaaPoista
  3. Huh, siinä on kyllä salkulla kokoa... Mulla n. 1/10 osa tosta :D

    VastaaPoista
  4. Nollasta tämänkin kasaaminen on aikanaan aloitettu. Sullakin on kohta jo nykytahdilla ensimmäinen 100k€ kasassa ja sen jälkeen lisää kertyy kuin itsestään, kun malttaa vain odottaa kärsivällisesti ja salkkuun lisää pääomia sijoittaa :)

    VastaaPoista
  5. Huikeaa etenemistä, onneksi olkoon! Pakko nostaa hattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvässä vauhdissa teilläkin tuo sijoittamisura jo on.

      Poista