keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Q1:n pulkkamäki lasketeltu

Q1 saapui päätökseensä eilen ja on aika ynnäillä lukuja menneiltä kuukausilta. Maaliskuun saldoksi muodostui ensimmäistä kertaa dokumentoidussa sijoitushistoriassani yli 10 % lasku. Useampi reilun 5 % lasku on aiemmin tullut koettua, mutta tämä oli jotain uutta, kun salkun tuotto oli -10,8%. Koko Q1:n osalta tuotoksi muodostui -16,4 %. Euroina tämä tarkoittaa noin 115 000 euron katoamista sijoitussalkusta 3 kuukauden aikana. Laskennallisesti maalini karkasi kuukauden aikana 16 kuukautta kauemmaksi ja koko Q1 lisäsi matkaa 26 kuukaudella. Tällä hetkellä matka näyttää vielä hieman tätäkin pidemmältä, kun korona iski myös työelämän puolelta ja työn tuomaan kassavirtaan on tulossa vähintäänkin katkoksia lähikuukausina.

Markkinamyllerryksestä oma tuntuma on sellainen, että lasku ei ole vielä päättymässä, mutta uskoisin jyrkimmän laskukuukauden olevan nyt takana. Koronaepidemia taitaa jyllätä ainakin kesään asti ja sen aiheuttamia vaikutuksia taloudelle päästään täysmääräisesti arvioimaan uskoakseni vasta Q4:n aikana, joten epävarmuutta markkinoilla taitaa riittää vielä useammaksi kuukaudeksi.

Q1:n sankarit olivat vähissä, mutta floppeja sen sijaan riitti jonoksi asti:

Topit

  • Elisa +14,7%


Flopit

  • Sampo -31,6%
  • Europe Small Cap -29,4%
  • Nordea -29,1%
  • Seligson kehittyvät -26%
  • HCP Quant -25,9%
  • Europe -23,2%
  • Kehittyvät markkina -22,1%
  • Berkshire Hathaway -17,6%
  • Seligson Brands -17,5%
  • USA -16,7%
  • Japan -14,8%
  • Revenio -13,3%

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti