Maaliskuussa salkku kohosi uuteen ennätykseen 6,4% tuoton myötä. Kuukauden aikana hankin Sammon osakkeita alkukuun mielestäni aiheettomasta dipistä, josta osake on jo noussut yli 20%. Tämän vaikutus kuukauden tuottoon on kuitenkin vain 0,25%-yksikköä.
Pääosan huikeasta tuotosta selittää suorien osakesijoitusten 10% nousu kuukauden aikana ja osaltaan myös indeksisijoitusten 4% nousu. Rahastosijoitusten tuotto jäi kuukauden aikana nollille. Suurin yksittäinen tekijä kuukauden tuoton takana on salkun kahden isoimman suoran osakesijoituksen huima kehitys. Berkshire nousi kuukauden aikana 12% ja Revenio lähes 14%.
Salkun huima nousu toi laskennallista tavoitetta peräti 10 kuukautta lähemmäksi ja se on enää 9 kuukauden päässä. Inflaation jylläämisen näkee hyvin laskennallisessa tavoitteessani, sillä se on inflaation myötä kasvanut tänä vuonna jo lähes 19 000€ aiemmasta. Inflaation viimeaikaista kehitystä kuvastaa hyvin se, että aloitin blogin pitämisen 2012 ja 2021 loppuun mennessä inflaatiosta kolmasosa tapahtui yksin vuoden 2021 aikana ja tämän vuoden ensimmäinen neljännes on jo lähes puolet viime vuoden inflaatiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti