Maaliskuun iloittelu omassa salkussa vaihtui mollisointuun ja salkku laski 2,5%. Suurin syyllinen rajun laskun takana on merkittävällä painolla salkussa oleva Berkshire Hathaway, jonka kurssi pakitti kuukauden aikana 10%. Sekä suorat osakesijoitukset että indeksoitu ydin laskivat kuun aikana, mutta rahastosijoitukset pitivät osaltaan nenän pinnan yläpuolella.
Inflaatio jatkaa jylläämistä ja parhaiten siitä mielestäni kertoo se, että alkuperäinen miljoonan tavoite kasvoi tämän yhden ainoan kuukauden aikana yli 15 000€ suuremmaksi inflaatiokorjattuna. Inflaation ja salkun arvon laskun myötä laskennallinen tavoite karkasi puolella vuodelle kauemmaksi.
Markkinatunnelmat ovat mielestäni hieman sekavat ja Ukrainan tilanne on markkinoilla ilmeisesti hyväksytty. Yhtiöiden tulosjulkaisut ovat saaneet aikaan suuria markkinareaktioita, kun odotuksista on monien yritysten osalta jääty. Uskon heilunnan markkinoilla jatkuvan. Samalla mielestäni monien yritysten osalta odotukset on viritetty niin ylös, että negatiivisia reaktioita voidaan lähiaikoina nähdä hyvin enemmän kuin positiivisia. Karhumaisesta näkemyksestä huolimatta aion jatkaa osto-ohjelmaani ETF-puolella ja nykyisistä sijoituksistakaan en ole luopumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti