lauantai 25. helmikuuta 2012

Sijoitusyhtiön perustamisessa ulkomaille on riskinsä

Talouselämän uutisia lukiessa pisti silmään seuraava pätkä:

Virolainen yhtiö ei maksa veroja voitostaan ennen kuin yhtiö jakaa kertyneen tulon osinkona omistajilleen. Käytännössä virolainen yhtiö voi esimerkiksi ostaa ja myydä osakkeita verovapaasti ja sijoittaa myynneistä syntyvät voitot uudestaan ilman välittömiä veroseuraamuksia. Vasta siinä vaiheessa, kun yhtiö jakaa osinkoa, maksettavaksi määräytyy käytännössä 21 prosentin yhteisövero.

Virolaisen yhtiön kautta harjoitettava sijoitustoiminta on kuitenkin suunniteltava erityisen huolellisesti. Jos järjestelyä ei tehdä oikein, on nimittäin mahdollista, että virolaiselle yhtiölle muodostuu Suomeen verotuksessa niin sanottu kiinteä toimipaikka. Jokaisen yrityksen tilanne on tutkittava erikseen ja rakenteet suunniteltava niin, että ne ovat verotuksessa hyväksyttäviä. (http://www.talouselama.fi/minavaitan/tervetuloa+viroon+mutta+tunne+riskisi/a2088520)
 
Kirjoittaja on asianajotoimisto Boreniuksen asianajaja, joten näkemys lienee syytä ottaa huomioon, mikäli sijoitusyhtiön perustamista pohtii esimerkiksi Viroon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti