Ulkomainen yhtiö on Suomessa ansaitsemastaan tulosta verovelvollinen Suomessa, mikäli sille muodostuu Suomeen kiinteä toimipaikka. Yksityishenkilön sijoitusyhtiön kannalta ongelmallista kiinteän toimipaikan määritelmässä on se, että pelkästää yhtiön johdon sijaitseminen Suomessa riittää kiinteän toimipaikan syntymiseen. "Ulkomailla toimivalle yritykselle katsotaan muodostuvan Suomeen kiinteä
toimipaikka myös silloin, kun yrityksen johto ja hallinto hoidetaan
Suomessa." (lähde)
Mikäli ymmärsin tämän oikein, on suomessa asuvan henkilön johtaman ja omistaman ulkomaisen yhtiön Suomesta saama tulo veronalaista myös Suomessa eli sijoitusyhtiön siirtäminen ulkomaille ei määräyksiä noudatettaessa toisi veroetua. Onko lukijoilla muita tulkintoja Suomen verosäännöstöstä ulkomaille perustetun sijoitusyhtiön verotuksesta suomalaisten osakkeiden osalta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti